Hae
Häppeninkii

Karmiva syysloma

Karmiva karnevaali järjestettiin Särkänniemessä viime viikolla, jolloin täällä oli syysloma. Karmiva tapahtuma kesti kaikkiaan kymmenen päivää. Työskentelin tapahtumassa esiintyjänä Circus Hysterian alueella lähes joka päivä neljästä viiteen tuntia. Kuulostaa tuntimääränä pieneltä, mutta vannon että sitä se ei ollut. Työaika alkoi jo kolmelta, koska kahdeksan näyttelijän maskeerauksiin oli varattu aikaa yhteensä pari tuntia. Onneksi maskeja ei tarvinut edes yrittää tehdä itse. Maskeista päävastuussa oli Katri Metso. Asut ja rekvisiitat olivat Hanna Pohjan käsialaa. Työskentely Karmivassa karnevaalissa oli samaan aikaan parasta, pahinta ja randomia.

Meidän työnkuvamme oli lyhyesti ja ytimekkäästi pelottelua parhaamme mukaan. Hahmoina meillä oli joukko sirkuslaisia, joilla kaikilla oli ikävä kohtalo. Hahmot eivät olleet missään määrin hyväntahtoisia ja tapahtuman aikana kuljimme asiakkaiden seassa erilaisilla tempuilla varusteltuina. Kieltämättä oli yllättävän vaikeaa miettiä keinoja olla pelottava tilanteessa, jossa asiakas oli yleensä tietoinen rajoistamme. Monesti asiakkaat silti säikkyivät ja ehkä syynä oli heidän varauksellisuutensa alueella. Samaan aikaan kun asiakas odotti ja jännitti hahmoa kulman takaa, tuli hahmon saapuminen silti täytenä yllätyksenä.

Saimme harjoituskaudella tutkia karmivuutta ja pelottavuutta Veera Herrasen turvallisessa ohjauksessa. Karmiva karnevaali oli tuttu tapahtumana, koska olen käynyt siellä edellisinä vuosina vierailemassa. Pieni ymmärrys minulla työnkuvasta oli, mutta kieltämättä monet asiat löivät ällikällä viikon aikana. Timo Turpeinen Yleltä kävi seuraamassa yhtä harjoituskauden päivää sekä yhtä varsinaista työpäivää ja teki niiden pohjalta jutun.

Kuva: Särkänniemi

parasta

Parasta työssä oli tuttu työympäristö sekä työkaverit. Oli siistiä, miten huvipuisto muuttui miljöönä aivan toisenlaiseksi, kun pimeä laskeutui ja valot pääsivät täyteen loistoonsa. Koko tekijäryhmä oli koko tapahtuman ajan korvaamatonta. Rikki menneet rekvisiitat ja irtoilevat maskeeraukset korjattiin välittömästi ja ongelmatilanteissa apua oli saatavilla. Harjoituskaudella saatu ohjaus tuki koko ajan pohjalla ja samoja keinoja pystyi käyttämään päivittäin, mikä helpotti paljon. Maskeeraukset ja puvut rakensivat ison osan hahmon identiteetistä. Ne auttoivat työssä niin paljon, että monesti riitti vain käveleminen ympäri aluetta. Pakko myöntää, että oli hieno tunne saada asiakas säikäytettyä. Itse käytin melko vähän omaa ääntäni, koska kylmässä ilmassa ääni väsyi nopeasti, vaikka yritti huutaa ja kiljua oikeaoppisesti. Parhaiten säikäyttelyyn omalla kohdallani toimivat hiippailu asiakkaan taakse ja nopeat yllättävät liikkeet. Lisäksi ilmapallojen puhkaiseminen oikeasti ajoitettuna, metalliputkella kolistelu ja ivallinen hymy olivat mehukkaita metodeja. Hymy oli jännä ase, koska monet inhosivat pelleltä saatua hymyä ja jotkut asiakkaat käskivät kärkkäästi lopettamaan hymyilyn. Suomessa tuntemattomille hymyily on muutenkin niin epätavallista, että tulee kiusaantunut olo.

Valehtelisin, jos väittäisin että raha ei työhön motivoinut. Harvaa asiaa ihmiset työkseen tekevät ilman palkkaa. Opiskelijan budjettini kaipasi pientä ehostusta, joten palkkapäivät tuntuvat aikaiselta joululta. Oli myös kiva olla osana melko isoa tapahtumaa. En välttämättä näe itseäni tulevaisuudessa tapahtumajärjestäjänä, mutta koskaan ei voi olla varma. Tietysti parasta -kohtaan menee lisäksi itsensä uudenlainen haastaminen esiintyjänä. Olen päässyt erilaisia rooleja jonkun verran tekemään, mutta mitään vastaavaa en ole koskaan ennen päässyt kokeilemaan. Minua on aina kiehtonut tehdä joku ilkeä, inhottava ja karmiva hahmo, joten pellen hahmo istui tähän muottiin hyvin.

Kuva: Pultsiphoto

pahinta

Pahinta ehdottomasti oli asiakkaiden toimesta tapahtuva luvaton koskettaminen, lyöminen tai jatkuva huutelu. Lapsilta tökkimisen vielä haluaa ymmärtää, mutta aikuisten ”hipelöinnille” ilman lupaa en löydä mitään järkevää perustelua. Muutaman kerran minua uhattiin lyödä ja pari kertaa jopa lyötiin. Yksi aikuinen asiakas muun muassa koki oikeudekseen hakata minua sateenvarjolla käsivarteen. Kävelin heidän vierellään hiljaa ja hän oli suojelevinaan teini-ikäistä lastaan järkytykseltä. Alue oli mielestäni selkeästi k-15 merkattu ihan sen takia, että jokainen asiakas voi tehdä itse päätöksen alueelle tulemisesta. Esiintyjinä me teimme alueella määrättyä työtä eli olimme mahdollisimman pelottavia. Keinot olivat rajallisia, koska me emme tietenkään saaneet koskea asiakkaisiin. Mutta myöskään meitä ei saanut koskea, mikä pitäisi olla ilmiselvää. Kyse oli kuitenkin molemmin puolin tiedostetusta esiintymistilanteesta ja sitä kautta viihteestä. Tietenkin esiintyjinä käytimme parhaalla mahdollisella tavalla tilannetajua ja pienet lapset jätimme säikyttelemättä.

Monilla asiakkailla oli tarve yrittää päästä esiintyjien ihon alle erilaisilla jatkuvilla metodeilla. Useimmiten käytettyjä yrityksiä olivat ulkonäön solvaaminen, huutelu ja oma henkilökohtainen suosikkini – matkiminen.  Lukematon määrä kaikenikäisiä asiakkaita yritti saada kaikki esiintyjät hermostumaan. Kummallinen irvistely, ilmeily ja naureskelu korostuivat, jos kyseisen asiakkaan sai säikähtämään. Esiintyjänä jatkuva ärsyttävä käytös otti päähän siksi, että olimme alueella nimenomaan asiakkaita varten ja kyse oli vain vuorovaikutuksellisesta esityksestä, johon asiakas oli omasta tahdostaan saapunut.

Kaikista inhottavin asia oli puolisoni kokema toistuva seksuaalinen ahdistelu. Hän sai osakseen liikaa luvatonta koskettelua ja iljettäviä ehdotuksia. Hyvinkin usein asiakkaat ohi mennessään tekivät esimerkiksi kyseenalaisia eleitä. Puolisoni hahmo oli tulennielijä, jolla oli päällään mekko sekä korsetti, jotka provosoivat asiakkaita kummallisen paljon. En voi ymmärtää, miten yhä seksuaalinen ahdistelu on kaikista puheenvuoroista huolimatta niin yleistä. Ja tietysti kaikki oli tälläkin kertaa vain ja ainoastaan naisen pukeutumisen ”syytä”. Onneksi Särkänniemessä on nollatoleranssi kaikelle häiritsevälle käytökselle, joten tilanteisiin puututtiin.

Sää oli kieltämättä tässä työrupeamassa armoton. Kylmyys oli odotettavissa, mutta työkaverina kyseinen sääolosuhde oli hankala. Sekä ääni että keho olivat kovilla. Tapahtuma oli osaltani iltapainotteinen ja olin kotona vasta kymmenen tai yhdentoista aikaan, mikä on minulle todella myöhäinen kotiintuloaika. Olen elänyt melko aamupainotteista rytmiä, joten kaikki rytmit nukkumisesta syömiseen menivät täysin uusiksi. Huomasin, että väsymys alkoi painaa jo puolessa välissä. Salitreenit eivät päässeet edes ajatuksen tasolle viikon aikana, mutta kokemuksena tämä oli silti ihan hauska.

Kuva: Veera Herranen

randomia

Randomia olivat oudot asiakaskohtaamiset. Esimerkiksi tapaus, jossa aikuinen asiakas juoksi meitä kohti, huusi täysiä aivan edessämme ja juoksi nopeasti pois. Erittäin oudon tilanteesta teki se, että työaikamme oli jo loppunut ja olimme kävelemässä pois alueelta. Toinen random-rajan ylittävä kohtaaminen oli, kun eräs asiakas ei meinannut jättää kaulassani roikkuvaa torvea rauhaan. Minulla oli mukanani klassinen pellen torvi, jota monet olisivat halunneet kokeilla. Tämä kyseinen henkilö kulki perässäni pitkään ja pysähtyi aivan eteeni kysyen: ”saanen jo soittaa torveasi?” Ei saanut.

Mielenkiintoinen toistuva ilmiö oli kuvaaminen noin kymmenen sentin etäisyydeltä. Kameroita tungettiin jokaisesta ilmasuunnasta samaan aikaan nenän eteen ja hermostuttiin, jos hahmot eivät jääneet jokaisella kerralla poseeraamaan. Kuvien ottaminen on sallittua ja suotavaa, mutta aina ei ymmärretty, että meidän täytyy tehdä alueella myös muuta kuin olla kuvissa.

Karmiva karnevaali oli työntekijänä monella tapaa opettavainen ja silmiä avaava kokemus. Olen iloinen, että lähdin hommaan mukaan ja testasin rajojani uudenlaisella tavalla. Lähdenkö ensi vuonna uudestaan, saa nähdä. Jos saisin uudestaan valita tekisinkö tänä vuonna, tekisin ehdottomasti.

Kuva: Timo Turpeinen, Yle

Elämäni pahin allergiakohtaus

Sain elämäni pahimman allergiakohtauksen jokunen aika sitten ja taidan olla lääketieteellinen ihme, koska selvisin allergiakohtauksesta näin vähin vammoin. Olen käynyt läpi siedätyshoitorumban koivulle sekä heinälle ja niihin aikoihin olin myös chilille suorastaan kuolettavan allerginen; yksikin pala kyseistä raaka-ainetta sai kurkkuni turpoamaan. Luulin jo päässeeni allergiasta kokonaan eroon, mutta pahinta yliherkkyyttä on jopa siedätyksellä mahdotonta hoitaa. Eräs tuntematon ja tilanteesta täysin ulkopuolinen mieshenkilö nimittäin ojensi minulle maailman tulisimman chilin kulkiessaan ohitseni. Voin tässä tapauksessa olla varma ja puhua miehestä enkä vain oletetusta, koska hän teki asian varsin selväksi. Tämä kyseinen vakavasti allergisoiva chililajike oli nimeltään ”kumpi teistä on mies teidän suhteessa?”. Pienen pieni puraisu tätä maailmankuulua paprikaa ja olin sekunnin sadasosissa tulipunainen. Arvon chilimies, kiitos tarjoamastasi kurkun turvokkeesta, mutta jatkossa älä tarjoile niitä minulle. Äläkä oikeastaan kenellekään.

”jokainen talous tarvitsee maskuliinisuutta”

Jokainen talous tarvitsee maskuliinisuutta ja feminiinisyyttä, joten toinen teistä on se maskuliininen. Ja sinusta tulee se maskuliininen energia. Kaksi samaa energiaa ei sovi yhteen.

Yllämainittu oli chilimiehen tarkkaan harkittu pohja hänen kysymykselleen. Hassua, miten paljon kuulen tätä samaa ilosanomaa. Hyvin monissa teksteissänikin puhun samasta asiasta ja se johtunee siitä, että tätä samaa tuntemattomien ihmisten paasausta kuulee aivan liikaa. Usein nämä ihmiset ovat kuitenkin aivan pihalla jopa omista puheistaan. Tässäkin tapauksessa chilimies puhui itsensä pussiin. Lähdetään siitä liikkeelle, että jokaisessa ihmisessä on sekä maskuliinista että feminiinistä energiaa. Nuo sisäiset energiat tasapainottelevat ihmisen sisällä luoden yksilöllisen yhdistelmän. On toki olemassa kollektiivisia ja konservatiivisia ajatusmalleja ja monesti maskuliinisuudella tarkoitetaan ”miehekästä” olemusta. Itse pidän kovasti omasta energioiden kombostani enkä koe minkään heijastuvan liiallisena maskuliinisuutena. Summa summarum, taloudestamme löytyy vahvat feminiinisyyden sekä maskuliinisuuden vibat, kuten jokaisesta muustakin kodista ympäri maailman.

Pointtihan on juuri se, ettei minun ja puolisoni parisuhteessa kumpikaan ole mies. Kumpikaan ei myöskään leiki miestä, matki miestä tai yritä mitenkään päin olla mies. Kirjoitin jokunen tovi sitten ihan kokonaisen postauksen paljon kiinnostusta herättävästä aiheesta; miksi minä nyt juuri tältä näytän. Meidän elämästämme ei puutu miehiä tai ”miehistä voimaa” ja kiitos kysymästä, pärjäämme ihan vain kahden naisen voimin parisuhteessamme.

Mielestäni hyvin yksinkertainen asia on aivan jatkuvaa rautalangan vääntämistä ja ruuvin kiristämistä. Olen valmis vääntämään lankaa ja ruuvia solmuun ihan niin kauan, kuin minun vain tarvitsee. En kuitenkaan ole valmis jatkuvasti perustelemaan ”valintaani” seurustella naisen kanssa, olemustani, monia hämmentävää ulkonäköäni tai etsimään kompromisseja, jotta avopuolisollani olisi mahdollisuus kokeilla ”kunnon miestä”. Kuvottava ehdotus edes vitsinä, jota minun eikä puolisoni tarvitse sulattaa.

kumpikaan ei ole mies

 

 

kuka meillä vaihtaa lamput ja auton renkaat?

Yksinkertainen vastaus yksinkertaiseen kysymykseen: minä, puolisoni, jommankumman isä tai äiti vierailun ohessa tai alan ammattilaiset ostopalveluna. En olisi puoliksikaan näin arkiviisas ihminen, jos en voisi kysyä neuvoa ihan keneltä tahansa ihmiseltä ikään tai sukupuoleen katsomatta. Kaikkien heidän yksilölliset ongelmanratkaisutaitonsa yhdistettynä ”naiselliseen osaamattomuuteeni” tai viitsimättömyyteeni on lyömätön yhdistelmä pulmapeleissä. Bonuksena asumme vuokra-asunnossa, joten jos jotain hajoaa, huoltoyhtiöstä huoltomies tai huoltonainen hoitaa sen eikä välttämättä tarvitse itse Googlesta tai YouTubesta opetella kotiremontoijiksi. Onneksi olemme puolisoni kanssa tarvittaessa nopeasti oppivia ja varsin eteviä, joten olemme ihan varta vasten opetelleet joitakin asioita, joita emme ole ennen osanneet. Kuten kuka tahansa muukin itsenäinen ihminen tekisi. Lesbous tai naisena oleminen eivät invalidisoi, vaikka niin joku luuleekin.

Koko ajan korostetaan enemmän sitä, että ei ole olemassa erikseen naisten ja miesten töitä. Nykypäivänä miehet ihan yhtä lailla tekevät ruokaa ja pesevät pyykkiä kuin naiset toimivat rakennusmestareina. Ihmisten mieliin on yhä asetettuna joku kummallinen jokaisen naisen pakollinen hoivavietti tai jokaisen miehen oletettu sankarillisuus. Ymmärtääkseni tämä hoivavietti on kuitenkin reaktioperäinen juttu, joka aktivoituu yhtä lailla miessukupuolisissa ihmisissä. Hoivavietti on nimenomaan kehittynyt suojelutarkoitukseen. Miehiin kohdistuvat sankarilliset paineet voi myös mielestäni unohtaa. Jos chilimiehellä oli idea siitä, että nainen tarvitsee rinnalleen miehen juuri tämän suojelun takia, en viitsi edes lähteä asiaan ottamaan kantaa. Onhan se kaikessa komeudessaan niin naurettava yritys tehdä homoliitoista vääriä. Sankaruutta on monenlaista ja jos tarvitsen suojelijaa omaan arkeeni, hankin koiran.

Toivon, että vastaukseni oli chilimiehen ”kumpi teistä on mies” -kysymykseen riittävän kattava. Varmuuden vuoksi vielä kerran: parisuhteessamme kumpikaan ei ole mies ja se on juurikin se idea. Vaikka emme seksuaalista vetoa miehiin koe, rakastamme miespuolisia lähiomaisiamme yli kaiken. Olemme kovin, hyvin tyytyväisiä näin.