Hae
Häppeninkii

Musta tuntuu pahalta

Sisälläni on hetken aikaa tuntunut niin suuri paine, että sen miettiminenkin räjäyttää. Jos nyt voisin valita yhden asian, mitä tekisin loppuvuoden ajan, olisi se varmaankin pään hakkaaminen seinään. Hyödyttääkö se mitään? Tuskin. Tunne on turhauttavan uuvuttava. Musta vaan ei ole oma henkinen värini, sisälläni kuuluisi olla liuta kirkkaita sävyjä. Musta ei todellakaan pue fiiliksiäni eikä jatkuva negatiivinen tunnelataus ole kevyttä. Jos tällä hallaa jollekin teen, se on minä itse. 

”Sä et muuten tuu pärjäämään, oot heikko”. Lause johon uskoin pitkään, lause johon uskon yhä hetkittäin. Lause, joka muuten on silkkaa lööperiä. Valetta, puppua, hölynpölyä. Hassua, miten ihmismieli on johdateltavissa helposti harhaan. Kyllä minun suuntavaistollani onnistun eksymään tutuissakin ympyröissä, mutta silloin karttapalvelut ovat apuna. Kotiin päästessä voi jo nauraa pienelle kiertoreitille ja unohtaa koko asian. Mutta mitä silloin pitää tehdä, kun olet todellisen hukassa henkisesti? Sitä ei selvitetä yksinkertaisella laskukaavalla tai kaikille saatavilla olevalla karttasovelluksella. Siihen tarvitaan jotain syvempää. Tarvitaan jotain hyvin häpeällistä. Siihen nimittäin tarvitaan apua.

Hyvät ihmiset, pitäkää tuoleistanne kiinni! Jos olet helposti järkyttyvä, suosittelen lopettamaan lukemisen tähän, nimittäin seuraa pelottava paljastus. Pyysin keskusteluapua. Kyllä, keskusteluapua ihan siihen erikoistuneelta ihmiseltä. Puhekielisesti menin terapiaan. Nyt se on sanottu ja minä sekä sinä voidaan taas hengittää. Minua ei hävetä tippaakaan myöntää tuntevani ihmiselle luonnollisia tunteita. Jos elämä pyörii koko ajan huonojen ja epäonnistuneiden ajatusten keskiössä, ei sitä ulinaa jaksa päivästä toiseen kuunnella naapurin koirakaan. Koko Suomi on kauhistuneessa tilassa Vastaamon joutumisesta hakkereiden kynsiin. On järkyttävää, että ihmisten arkaluontoisia tietoja on epäinhimillisten ihmisten käytössä. Mutta järkyttävämpää on, että hakkeroinnin kohteeksi joutui terapiapalvelu. Jotkut yrittävät oikeasti kiristää sellaisia ihmisiä, jotka uskalsivat hakea apua omiin henkilökohtaisiin kriiseihinsä. Voihan hakkeri sentään, onhan se kammottavaa kun joku oikeasti viitsii pitää terapiassa käyntiä juoruilun aiheena vieläkin. 

Olen ihminen, joka elää kaikki tunteet joko tai -meiningillä. Kun ollaan iloisia, ollaan sitä täysillä. Kun ottaa päähän, kaikki maailman pahuus kohdistuu vain minuun. Osaan elää asian kanssa, mutta nyt oli tiedostettava omat voimavarani. Ahdistukseeni on monia syitä, mutta moneen niistä pystyn itsekin vaikuttamaan. Olen tehnyt esimerkiksi vuosikaudet työtä, joka ottaa minusta kaiken antamatta takaisin mitään. Tiedän, mihin suuntaan haluan kulkea, mutta en tiedä miten. Hukassa oleminen on ollut minulle suuri henkinen taakka.

Ihminen on pysko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus. Kokonaisuus tarkoittaa käytännössä kaiken vaikuttavan kaikkeen. Kokonaisuuden tasapainoon tarvitaan jokaista palapelin palaista. Tämähän on siis aivan loogista. Jos mieli ei toimi, ei toimi keho eikä jaksaminen. Käyn salilla pumppaamassa lihaksia voidakseni hyvin ja näyttääkseni sporttiselta. Hain apua henkisiin lukkoihin voidakseni hyvin ja näyttääkseni aidon hymyn. On vaikeaa vastata ohi mennen heitettyyn miten menee -kliseeseen ihan jees -soopaa. Mutta hitto soikoon, tulen kyllä pärjäämään. Heikko olisin, jos en pystyisi myöntämään heikkouksiani. On oma valintani kertoa julkisesti omasta jaksottaisesta pahasta olostani, kaikki eivät aiheesta halua huudella. Mutta minun ei tarvitse asiaa hävetä hetkeäkään. Enemmän häpeäisin itseäni, jos antaisin elämäni mennä hukkaan pelkällä murehtimisella ja juuttumisella. Jos antaisin kaikelle ulkoiselle paineelle voiton, olisin todellinen häviäjä. Mutta ensin tarvitsen voiton sisäisestä paineesta.

Parisuhteen kandidaatti, maisteriksi vielä matkaa

Ihminen on laumaeläin, se on satavarma. Jokainen voi viihtyä yksin, mutta tuskin kukaan viihtyy yksinäisenä. Itse haluan ja tarvitsen rinnalleni tasavertaisen ihmisen. Ihmisen, jolla on samanlainen arvomaailma. Ihmisen, joka vilpittömästi kunnioittaa minua sekä itseään. Kieltämättä myös ihmisen, joka jakaa kanssani laskut ja kokkivuorot.

Parisuhde saattaa olla vaarallinen aihe. Vähän sama efekti, kun uimataidottoman heittäisi suoraan syvimpään päähän toivoen tyypin selviytyvän. Siinä on uimarikokelaan pakko edes yrittää jäljitellä uintiliikkeitä selviytyäkseen. Tosin mieleeni juuri tuli uimataidottomalle itselleni käyneen näin. Harmikseni en siltikään oppinut taitavaksi uimariksi ja hyvin haparoiva koira-kissa-osasammakko-puolikelluntagerbiili luonnistuu pelastusliivit päällä pienellä alkuvauhdilla ja sitäkin kovemmalla tsemppauksella. Silti tunnen uppoavani kiven lailla joka kerta. Vikat vedot ja hyvin treenatut varvaslihakset väsyvät raivokkaaseen polskimiseen aiheuttaen suonenvedon. Siinä oikeastaan kuvattuna hienosti hoidettu parisuhdehistoriani. Elämän äkkirikas ja rutiköyhä osa-alue, jossa säännöt joutuu luomaan ja opettelemaan aina vaan uudestaan. Uimataidon sentään pitäisi oppia kerrasta ja samoilla vedoilla onnistuu järvessä tai meressä. Onneksi elämä osaa yllättää yhtä hyvin kuin iso aalto rantavedessä ja ystäväni Amor tähtäsi minuakin täydellisellä osumalla. Kuten arvata saattaa, juuri silloin kun sitä vähiten odotin. Hassua, jos itse rakkauden lähettiläs tarkoitti nuolen jollekin toiselle. Kenties krapulaisen vapisevilla käsillä tuli ohilaukaus, onhan minulle sanottu ettei minua varsinaisesti kukaan voisi rakastaa enkä voisi ketään pysyvää rinnalleni löytää. Samapa se, hyvinhän siinä kävi.

parisuhde vaatii harjoittelua

Olen siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että olen päässyt harjoittelemaan parisuhteessa olemista. Vaikka monet haluavatkin unohtaa exiensä olemassaolon, on existä usein hyötyäkin. Itse olen oppinut paljon asioita edellisten parisuhteideni aikana. Edelliset suhteeni ovat täysin ääripäät kaikilla mahdollisilla janoilla, diagrammeilla ja mittareilla. Olin teini-ikäinen kokeillessani ensimmäisen kerran parisuhteen kaltaista tilaa. Tosin suhde oli enemmänkin kissa-hiiri -leikki, jossa oli aina vain syötyjä hiiriä. Yleiskielisesti sanottuna kaikki osapuolet hävisivät koko ajan. Kommunikaatio ei toiminut. Luottamus ei toiminut. Parisuhteen tärkeimmät tukipilarit olivat olemattomat, pelkkä kaveri ei romatiikkaan loppupeleissä riitä. Summa summarum olen ensimmäisestä kokeilustani oppinut arvostamaan itseäni ja uskaltautumaan sanomaan ”ei”. Vaikka nykyäänkin tunnen toisinaan huonoa omaatuntoa kieltäytymisestä. Tärkeintä on kuitenkin omanarvontunnon ymmärtäminen. Olin usein liian heikko puolustamaan itseäni tuolloin. Nykyään ymmärrän, ettei kaikkea tarvitse sietää. Jos sinua kohdellaan kuin sontaläjää, älä hyväksy. Liian paljon ihmiset sinnittelevät. Minä voin siirtyä eteenpäin, hyväksyä tapahtuneen, yrittää ehkä ymmärtää ja jollain tasolla jopa antaa anteeksi, mutta minä en unohda. Kunnioitus parisuhteessa puolin ja toisin on ehdotonta.

Ensimmäisen kokeilun jälkeen tuli toinen. Rikkinäisen ihmisen löysi ihminen, joka kykeni nostamaan jaloilleni. Täydellinen lähtökohta. Haavat pikkuhiljaa paikkailtiin ja opeteltiin, millaista on toisen kunnioittaminen ja huomioon ottaminen. Millaista ylipäätään voisi olla terve parisuhde. Parin vuoden kuluttua ymmärsin olevani ehjempi, itse ajatteleva yksilö ja aloin miettiä, mitä haluaisin oikeasti elämältäni. Menin etsimään itseäni enemmän yksilönä ja huomasinkin olevani tyytymätön. Samalla kun minä elin, koin ja kasvoin alkoi yhteinen suuntamme muuttua. Toisesta suhteestani opin toimivaan parisuhteeseen vaadittavan yhteisen maalin tärkeyden. Yhteinen määränpää, jota kohti kulkea ja josta ollaan samaa mieltä.

Kolmas kerta toden sanoo. Nyt tunnen olevani elämässäni ensimmäisen kerran valmis ja täysin kykenevä rakentamaan sen niin sanotun normaalin parisuhteen. Olen löytänyt ihmisen, jonka kanssa arvot oikeasti kohtaavat. Molemmat olemme hyvin kunnianhimoisia, mutta emme syö toistemme eväitä. Olemme aidosti ylpeitä itsestämme, toisistamme ja suhteestamme. Meillä on yhteinen ja sama määränpää. Luottamus on kovalla työllä rakennettu, toki riitojakin joskus on. Rehellisesti myönnän olevani toisinaan todella kehno riitelijä. Onnekseni tässä suhteessa olen saanut opetella aikuismaisempaa tapaa olla eri mieltä. Olen myös oppinut hyväksymään kompromisseja. Ja mikä tärkeintä, olen oppinut tunnistamaan itsessäni keskeneräisyyden ja haavoittuvuuden. Minua ei tarvitse silittää eikä epäonnistumisilleni tarvitse viikkokausia voivotella, mutta sopivaa ravistelua olen tarvittaessa saanut. Minut täytyy nostaa takaisin tähän maailmaan, jos meinaan vaipua toiseen todellisuuteen. En tiedä voiko koskaan parisuhteen sanoa olevan täydellinen, mutta nykyisessä asetelmassa on kaikki mahdollisuudet onnistumiseen. Tarkoitukseni tässä ei ole haukkua exiäni vaan ymmärtää samalla itsekin asioita. Tärkeitä oppeja ja siihen olen tarvinut kaikki asioihin vaikuttavat ihmiset ja tilanteet.
Parisuhde vaatii harjoittelua
Valokuvaus Teija K

näin on hyvä

Olen aina ollut tyyppi, joka viihtyy paljon myös yksin. Se ei ole huono asia, se on luonnollinen asia. Tarvitsen epäsäännöllisen säännöllisesti omaa aikaa, jolloin saan tehdä vain ja ainoastaan oman mieleni mukaan. Mutta en ole koskaan asunut täysin yksin. Uhmasin vahvaa yhteiskunnan kehoitusta asua ensin yksin. Toisaalta tykkään näköjään uhmata muitakin yhteiskunnan kehoituksia. Omat tilanteeni ovat olleet sellaisia, että olisin alkanut todennäköisesti voimaan vielä pahemmin ylhäisessä yksinäisyydessäni. Olkoon tämä spekulaatiota, mutta näin asiat nyt ovat menneet ja näin on aivan hyvä. Teini-ikäisenä vakuutin muuttavani äiskän ja iskän luota vasta kolmenkymmenen rajapyykin tuntumassa. Se uhkaus jäi vanhempieni onneksi vain verbaaliselle tasolle, vaikka melko myöhäisellä iällä muutinkin. Olen mielestäni itsenäistynyt, mutta olen tehnyt sen aina toisen ihmisen kanssa. Vaikka ihminen on vaihtunutkin, on myös oma kasvunvaiheeni ollut kaikissa suhteissani erilainen. Ihmiset kasvavat. Tärkeintä on, tapahtuuko kasvu ja kehitys samaan suuntaan. Väitän, ettei sillä ole väliä parisuhteen toimivuuden tai toimimattomuuden kanssa, onko sopan keittoa harjoitellut yksin vai yhdessä. Mielestäni kuitenkin tietynlainen itsenäistyminen on välttämätöntä vakavaan aikuisiän parisuhteeseen ryhdyttäessä.

Parisuhde on parhaimmillaan helppoa. Mikään läpihuutojuttu sen ei pidä koskaan olla, molemmilta osapuolilta täytyy löytyä myös omaa tahtoa. Itseäni ärsyttää ihmiset, joille kaikki koko ajan sopii. Ei varmasti kaikki voi olla koko ajan ihan sama. Helppoudella tarkoitan sitä, ettei kaikesta tarvitse tulla aina riitaa ja säännöt ovat selvät. Yhteisiin sääntöihin ei tarvitse koko ajan palata ja niitä ei ole tarve venyttää toisen jatkuvasti töpeksiessä. Tuntuu itsestään selvältä, mutta itse olen joutunut ja päässyt harjoittelemaan itsestäänselvyyksiä. Se mitä tässä haluan sanoa on se, että älkää hyvät ihmiset tyytykö. En kannusta ryhtymään erotalkoisiin, mutta tiedostakaa rakennatteko yhteistä vai toisen elämää.