Hae
Häppeninkii

Pitääkö aina oikeasti jaksaa?

Jokaisessa vuorokaudessa yksi asia on kaikilla meillä vakio. 24 tuntia aikaa tehdä asioita. 24 tuntia aikaa olla aktiivinen. Jos kaikilla meillä on saman verran tunteja ja minuutteja käytettävissä, miten ihmeessä toiset saavat niin paljon enemmän aikaan? Kai minäkin saisin jos jaksaisin enemmän, mutta pitääkö aina edes jaksaa? 24 tuntia tuntuu usein olevan liian vähän.

Kuluneet viisi päivää ovat itselläni olleet melko väsyneitä. On ollut paljon aikatauluja ja liian vähän energiaa. Saattaa tosin johtua valvotusta viikonlopusta, mutta joskus on ihan ookoo olla vähän hurja ja valvoa yli puolenyön. Olen taituri sivaltamaan itseäni syyttävillä ajatuksilla, jos en ole saanut riittävästi asioita tehtyä. Koko päivän kestävä sohvalla makoilu ei tunnu tulokselliselta. Ajatus laskee yksitellen kaikki menetetyt tunnit tehdä jotain itseään kehittävää tai elämää eteenpäin vievää. Voihan leffan katselustakin olla hyötyä, joku voisi sanoa. Väistämättä alkaa vertaileminen niihin aktiivisiin ihmisiin, jotka ovat ehtineet päivän aikana käydä töissä, hoitaa omat ja naapurin asiat sekä opiskella uuden ammatin. Ei ollut tämäkään löhöpäivä kannattavaa, koska nyt on vaan isompi stressi ja huonommuuden tunne. 

Jestas mikä ajatusten oravanpyörä. Ihmekään ettei keho palaudu, kun soimaa itseään pienestä paikallaan olemisesta. Kysyn siis uudelleen, pitääkö oikeasti aina jaksaa? Ei tarvitse. Ei edes minun, jonka todellakin tarvitsisi tehdä paljon asioita. Vielä turhempaa ajankäyttöä on itsensä moittiminen to do -listan pituudesta, kuin vaikka se yksi huilipäivä. Ei keho tai mieli aina jaksa, ei me olla koneita. Silti elämme tässä raivostuttavan suorituskeskeisessä ympäristössä ja pakotamme itsemme koko ajan olemaan tai tekemään jotain hyödyllistä. Ärsyttää olla niin pinttynyt suorittamaan, koska pakko tekee minusta usein vain hyödyttömän. 

Kun aina ei tarvitse jaksaa

onko pakko?

Tarvitsen usein sitä kuuluisaa flow-tilaa ja inspiraatiota saadakseni monia asiota eteenpäin. Usein ajatus tuntuu takkuavan ja on kuin olisi todella jumissa asioiden kanssa. Tammikuun alussa jäin työttömäksi, mikä alkuun pelotti todella paljon. Kaikki oli ollut pakkojaksamista hetken aikaa, joten tämä tuli erittäin tarpeeseen. Alkuun tuntui, etten liiallisen ajan takia saa mitään aikaiseksi. Tietysti tein itselleni suureelliseet tavoitteet jokaiselle päivälle, koska nyt jos koskaan minun kuuluisi jaksaa tehdä. Ajattelin myös flow-tilan löytyvän helposti, koska jokainen päivä olisi lauantai. Syyllistyin nopeasti pakkojaksamiseen ja pakkokehittämiseen ilman mitään pakkoa. Uskomatonta. Oli vaikea antaa itselle ymmärrystä syksyn jaksamattomuudesta ja nyt oli tarkoitus korvata se. En vain ymmärtänyt tarvitsevani lepoa omista pakoistani. Haluan oppia itsekin ymmärtämään, ettei aina ole pakko jaksaa mennä ja tehdä. Nyt aion loppuillan sallia itselleni stressitöntä vapaa-aikaa, katsotaan huomenna sitä suorittamista uudelleen.

 

Vaikeus treenata oikein

Minulle urheilu on tärkeä osa elämää. Jos en urheile, en yksinkertaisesti voi kovin hyvin. Kroppa ei toimi, mieli ei toimi. Olinhan aikoinaan ihan kilpaurheilijakin. Lajina minulla oli jääkiekko ja siihen panostettiin enemmän kuin mihinkään muuhun. Siltikin minulla pitkään oli vaikeus treenata oikein. 

salille mars!

Lajitreenin jäätyä pois kuvioista salitreeni nousi ykköseksi. ”En muuten ikinä mene millekään ryhmäliikuntatunnille”, uhosin monesti. Niin sitä vaan rivin jatkeena on BodyPumpattu menemään ja myönnettäköön sen olevan ihan hauskaa. Liikunta on pääsääntöisesti minulle mukavaa puuhaa, mutta osaan myös velvoittaa itseäni siihen. Ärsyttää, jos en ole mielestäni riittävän montaa kertaa käynyt viikossa salilla. Mikä on edes riittävä määrä? Riippuu paljolti omista aikatauluista ja jaksamisesta, mutta myös treeniohjelmasta. Onko kaksi- vai kolmijakoista ja niin edelleen. Sen kun osaisi päättää. Olen pikkuhiljaa antanut kehollenikin puheenvuoron. Treeniohjelma ja motivaatio tuloksiin huutavat: mene sinne salille senkin saamaton vätys. Kroppa vain on niin kipeä, ettei pääse sängystä ylös ilman vahvaa tukea. Muutaman pakkosalin jälkeen olen ymmärtänyt silloin paremmaksi vaihtoehdoksi vaikka syödä jäätelöä. 

Olen treenannut salilla enemmän ja vähemmän tavoitteellisesti yli kymmenen vuotta, mutta monesti ilman mitään suurempaa suunnitelmaa. Netistä on tullut katsottua treeniohjelmia ja vaihdettua niitä aina muutaman kerran jälkeen. Yksinkertaisesti ei ole ollut mitään hajua, mikä niistä sadoista ohjelmista olisi minulle paras ja toimivin. Painojen riittävä lisääminen on unohtunut ja toisinaan tekniikkakin on ollut vähän sinne päin. Miten treenataan oikein? Luulisi entisen tavoitteellisen urheilijan tietävän. Se on oikeasti yllättävän vaikeaa, vaikka netistä löytyykin paljon ohjeistuksia.

 

ilmainen vai maksullinen treeniohjelma?

Ostin elämäni ensimmäisen treeniohjelman viime syksynä. Kyllästyin totaalisesti treenaamaan huonosti. Päästin selkeästi itseni aivan liian helpolla, enkä oikeastaan ollut asettanut mitään tavoitteita. Paitsi lihaksikas vartalo. Siinä menikin motivaatio useaan kertaan, kun ei sitä lihasta tullut mielestäni riittävästi. Olin vannonut, etten todellakaan käytä rahaa koskaan mihinkään treeniohjelmaan. Lopulta oli myönnettävä itselläni olevan vaikeus treenata oikein. Mitä liikkeitä milloinkin kannattaa tehdä ja kuinka usein painoja tulee lisätä olivat olleet kuumimmat epävarmuuteni. 

Aloitin ostamani ohjelman selkeillä tavoitteilla, tulin kipeäksi ja lopetin sen. Reilu kuukauden salitauon jälkeen aloitin ohjelman uudelleen, tulin kipeäksi ja lopetin sen. Otti päähän, koska halusin jo niitä tuloksia! Kerrankin, kun asiat tehdään oikein. Tämän viikon maanantaina aloitin kyseisen ohjelman vielä kerran. Nyt olen tehnyt treenin kolmesti eli salilla käynti on jo lähes rutiini. Kolmas kerta toden sanoo, jospa tässäkin. Tietysti asetin itselleni suureelliset tavoitteet ja mielellään neljä tai viisi kertaa viikossa pitäisi mennä salille. Kaksi edellistä kertaa on mennyt niin nappiin, että lähdin itseni armottomuudesta huolimatta suorittamaan ensimmäisen viikon vain kolmella rutistuksella. Nyt kun pysyisi järki päässä tässä hommassa. Aina kun kaikki pitää olla heti ja nyt. 

Kehonhuolto on ollut hieman tuntematon käsite, mutta yritän ottaa sitä enemmän ohjelmaan mukaan. Tässä ohjelmassa on ohjatut huoltotuokiot, mutta olen aivan saamaton silti. Tämä on selkeä kehityksen kohde. Olen malttamaton ajatukselle, että kehitys tapahtuisi levossa. Mieli sanoo kehityksen nimenomaan tapahtuvan rääkkäämisen aikana. Kas, kun aina ei tarvitse olla verenmaku suussa. Ei edes joka kerta. Myös aerobinen liikunta on mörkö. Salilla lämmittelyt mahdollisimman nopeasti ja tekemään sitä kunnon treeniä. Aivan hölmö tapa. Yritän tarttua tähänkin ongelmakohtaan ja lisäsin treenin alkuun aerobisen lämmittelyn. Vaikka se on mielestäni tylsää, sitä ei kehoteta tekemään syyttä. Nyt alkaa treenaminen kuulostamaan hieman paremmalta, tässä kun tämän saisi pidettyä. 

Salille mars!