Hae
Häppeninkii

Töiden pakko-ottaminen ei kannata, vaikka on pärjättävä

Kävin mielenkiintoisen keskustelun aiheesta laman lapset ja töiden pakko-ottaminen. Tässä tapauksessa laman lapset ovat 80 -luvun lopulla sekä 90 -luvulla syntyneet tyypit. Me, joita mahdollisesti ahdistaa kolmenkymmenen rajapyykki. He, jotka ovat sen ohittaneet ja ovat mahdollisesti ahdistuneet siitä. Tai me kaikki, jotka vain olemme kokeneet ahdistusta ja väsymystä.

Kuuma puheenaihe on nuorten aikuisten burn outit. Tai ylipäätään ihan minkä tahansa ikäisten ihmisten uupumus. Kun me hienot milleniaalit synnyimme tähän maailmaan, olivat vanhempamme mahdollisesti ahdistuneita ja väsyneitä. Eritoten rahaan ja työhön liittyvistä asioista. Läpi 90 -luvun työttömyys oli kovassa kasvussa ja monen perheen oli vain pärjättävä. En itse luonnollisestikaan ymmärtänyt taloudesta siihen aikaan yhtään mitään. Niin vain olemme nyt tilanteessa, jossa työttömyys on arkipäivää. Ihmisten on taas vain pärjättävä. Suosituksia, rajoituksia, sulkutiloja. Siinä missä kolmekymmentä vuotta sitten lama kaatoi pankkeja ja ihmisiä, korona kaataa vähintään samassa mittakaavassa nyt.

töiden pakko-ottaminen

Töiden saanti on vuoden ajan ollut melko kortilla. Monet ovat menettäneet työnsä jopa kokonaan. Tämä johtaa helposti töiden pakko-ottamiseen. Olen loistava esimerkki tässäkin. Olen tehnyt vähän kaikenlaisia töitä. Useasti sellaisia, jotka eivät ole tuntuneet omalta. Viimeisimmän työni aikana raha stressasi jatkuvasti pienen palkan takia. Lähinnä sain työstäni korvausta. Joulukuussa päätin, että homma ei voi jatkua näin. En ole valmis tekemään lähes mitättömällä palkalla työtä, joka ei ole minua varten. Lisäksi tuli aliarvostettu olo. Jäin työttömäksi, mutta eihän se tietenkään korjaa rahallista puolta. Ei mennyt kauaa, kun työtarjouksia alkoi tulla. Huomasin yhtäkkiä sanoneeni useampaan paikkaan epävarmaa kyllää. Olin buukannut koko kevään aikataulullisesti solmuun. Sorruin töiden pakko-ottamiseen taloudellisten ongelmien pelossa. Pelossa myös siitä, etten kohta kelpaa työmarkkinoille. Tai pelossa, jossa ammattitaitoni ja osaamiseni kuihtuu olemattomiin. Asetin itselleni ansan, josta en päässyt pois kuin sanomalla johonkin ei. Miten kamalaa se olikaan, mutta miten olisinkaan uupunut liiallisesta puurtamisesta. Raha kun ei kaikkeen ole ratkaisu. Ei lähellekään.

Korona on laittanut osittain samanlaisen myllyn pyörimään, kun 90 -luvun lama. Siltikin olemme nyt aivan erilaisessa tilanteessa. Tuskin silloin 90 -luvulla terveydenhuolto oli äärimmilleen vedetty, kulttuuri hirttoköydessä tai ihmiset maskit naamalla. Koska taloudellinen huoli on nyt vähintäänkin yhtä kova, näen selkeän uhan. Uhan, joka itselleni olisi mahdollinen ilman sitä kuuluisan rohkeaa ei -sanaa. Koska on vain pakko, saatetaan helposti jumahtaa johonkin tyytymisen tasolle. Johonkin, mihin ei oikeasti todellakaan haluta. Otetaan se ensimmäinen tarjottu työ vastaan velkaantumisen pelossa ja jumahdetaan siihen seuraavaksi kahdeksi vuosikymmeneksi. En nyt todellakaan kannusta ihmisiä sanomaan kaikelle tarjotulle ei. Joskus on hetken aikaa pakko tehdä jotain saadakseen laskut maksettua. Joskus se hetken tekeminen on jotain todella uuvuttavaa. Mutta itse en suostu solmimaan esimerkiksi vakituista työsopimusta johonkin, mihin en halua. En todellakaan vain sen takia, että on pakko pärjätä. Ehkä olen kiittämätön tai ajattelematon. Tai ehkä olen oppinut vain kunnioittamaan itseäni ja jaksamistani.

Toiden pakko-ottaminen ei kannata

miksi tuntuu, että on pakko ottaa?

Siinä missä on tärkeää tutkia omia ajatusmallejaan tai tiedostaa oma tahto, on tärkeää olla tietoinen taustastaan. Miksi tuntuu siltä, että on pakko ottaa vastaan se ensimmäinen ja ”ainoa” mahdollinen työ? Se tuskin oikeasti on se ainoa mahdollisuus. Olen itse paljon aliarvioinut omia kykyjäni. Olen ottanut vastaan muutaman työn, koska on ollut muka pakko. Oikeasti koko ajan rahkeeni ovat riittäneet paljon muuhunkin. Uskaltamattomuus lähteä muutokseen tai itsensä aito haastaminen on jännittänyt. Myöhemmin olen aina huomannut olevani taas astetta turhautuneempi ja pettyneempi. Töiden pakko-ottaminen ei vienyt taaskaan eteenpäin. Eikä se edes kannustanut pärjäämään.

Ahdistus nyt itsessään on tietyssä määrin vakio. Luonnollista. Sitä on aina olemassa. Taistele tai pakene, kyllä te tiedätte. Tai ehkä kyseessä on pakon ja ahdistuksen ylisukupolvisuus. Vanhempamme kantavat veressään sota-ajan ahdistusta. Me kannamme lama-ajan ahdistusta. Ja meidän lapsemme tulevat kantamaan korona-ajan ahdistusta. Niin se menee ja niin se varmasti tulee aina menemään. Tietyt ikävät asiat ja tunnetilat on hyväksyttävä. Me emme todennäköisesti tällä hetkellä voisi tehdä yhtään mitään enempää. Haluan uskoa, että pointti tällä hetkellä on siinä, mitä haluaa jatkossa tehdä. Tämän pahimman korona-ajan voi vain yrittää selviytyä myös rahallisesti ja mahdollisesti kehittää itseään. Voin minäkin hetken tehdä hanttihommia pärjätäkseni. Mutta aion tähdätä koko ajan siihen, mitä haluan oikeasti tehdä. Ehkä harrastukset, juhlimiset ja matkustamiset ovat tauolla, mutta elämä ei ole tauolla. Siksi en suostu pelkästään rypemään ja pakko-ottamaan. Ainoa asia on urahaaveet, jossa sallin ajatukseni olevan tiukasti kiinni tulevassa. Nyt voin vain toivoa, odottaa ja valmistautua. Ja pärjätä.

 

 

 

8 asiaa, joista olen iloinen juuri nyt

Keksitkö sinä siltä istumalta 8 asiaa, joista olet iloinen juuri nyt? Se on ihan okei, jos joudut hetken miettimään. Mutta toisinaan kannattaa käydä itsensä kanssa läpi ne asiat, joista on syytä olla iloinen. Esimerkiksi vaikka tämä sunnuntai on mitä loistavin päivä siihen. Erityisesti arki pitää sisällään usein kiirettä, suorittamista ja raskaita hengityksiä. Kaiken sen hälinän keskellä unohtaa helposti olla kiitollinen hyvin olevista jutuista. Keskitytään ehkä enemmän siihen, mitkä asiat eivät sillä hetkellä ole täysin optimaalisesti.

Asiat, joista olen iloinen juuri nyt. Ei niiden asioiden tarvitse olla aina mullistavan suuria. Tuntuu, että itsekin toisinaan keskityn vain isoihin kokonaisuuksiin. Haluan oppia useammin olemaan iloinen niistä vähän pienemmistäkin siisteistä jutuista. Ja lisäksi muistaa nauttia niistä isommista ihanista asioista.

Oma kultainen kahdeksikkoni juuri nyt menee näin:

1. vapaa-aika

Monesti olen saanut itseni kiinni ajatuksesta: ”olisipa enemmän vapaa-aikaa”. Osa-aikatyöttömyydessä ehdottomasti parasta on lisääntynyt vapaa-aika. On ollut aikaa tehdä mukavia juttuja päivisin. Harvoin sitä ehtii päiväsaikaan tekemään yhtään mitään. Olen myös pystynyt keskittymään vain itseeni. Miettimään mahdollisia siirtoja tulevaisuuden suhteen ja tarkentamaan omia pyrkimyksiäni. Mikä parasta, olen myös ehtinyt joskus ihan vaan istua sohvalla.

2. parisuhde

Miten onkaan ihanaa olla parisuhteessa juuri nyt. Tuntuu, että puolison kanssa vietetty yhteinen aika on saanut aivan uudenlaisen merkityksen.  Olemme ehtineet oikeasti viettää aikaa yhdessä ja nauttia siitä. Kieltämättä alkuun pelkäsin alkavani kaivata enemmän omia juttuja, kun olemme yhtäkkiä lähes koko ajan samassa paikassa. Toisin kävi. Olemme tainneet vain lähentyä ja suhde voi paremmin kuin koskaan. Ihanaa!

3. tv -sarjat ja kirjat

Olen aina ollut melkoinen lukutoukka. Hetkeksi lukeminen unohtui, mutta nyt olen saanut otettua kirjat takaisin elämääni. Ehkä äänikirjapalvelut ovat olleet siinä avuksi. Rakastan kuunnella kirjaa samalla, kun teen asioita. On myös mahtava nähdä yöpöydällä kirjakasa. Entäpä sitten se tv- puoli? Pitkään tuntui, etten löydä mitään kiinnostavia sarjoja katsottavaksi. Nyt kuitenkin katson päällekkäin ainakin kolmea sarjaa Netflixistä ja säännöllisesti paria eri tv-ohjelmaa. En tiedä onko koronalla osaa tai arpaa tähän lisääntyneeseen ruutuaikaan, mutta olkoon telkkari sopivaa eskapismia.

4. läheiset

Vaikka tällä hetkellä näen paljon vähemmän rakkaita ihmisiä, ovat he silti onneksi tavoitettavissa. Siskoni sai juuri lapsen, mikä on ollut maailman söpöin piristysruiske. Toinen siskoistani puolestaan muutti syksyllä samaan kaupunkiin kanssani, mikä on suurenmoista. Puhelin on ollut kovassa käytössä, kun olen soitellut vanhemmilleni sekä isovanhemmilleni. Joskus se lisää ikävää, mutta usein myös helpottaa sitä. Puolisoni perhe kävi juuri Tampereella ja saimme viettää edes päivän verran porukalla aikaa. Ystävät ja sukulaiset ovat lähellä sekä kaukana ja onneksi he muistuttelevat olemassaolostaan säännöllisin väliajoin. Olen eläinrakas tyyppi ja tähän kohtaan kuuluvat tietenkin olennaisena osana lähipiirin koirat ja kissat. En malta odottaa, että on mahdollista taas nähdä kaikkia!

asioita, joista olen iloinen juuri nyt

5. hyvin istuvat collegehousut

Harvoin housut ovat minulle sekä lahkeista että vyötäröstä yhtä aikaa sopivat. En voi sietää huonosti istuvia vaatteita päälläni. En tiedä tunteeko kukaan varsinaista mielihyvää hiertävästä kankaasta. Löysin kolmet aivan täydellisesti istuvat kollarit, enkä voisi olla iloisempi. Mikä ihana tunne vetäistä hyvin istuvat housut jalkaan. Jatkoon!

6. harrastukset

Harrastukset jos mitkä pitävät mielen virkeänä. Olen ollut niin iloinen, kun olen taas päässyt tekemään teatteria. Meillä on mahtava työryhmä ja aivan mahtava produktio. Yritän nyt hetkeksi unohtaa ikävän tosiasian, ettemme tiedä saammeko esittää sitä. On vain ollut niin siistiä haastaa itseään tekstin, koreografioiden ja nuottien kanssa. Esittävän taiteen lisäksi liikunta on itselleni terveellisen pakonomainen tapa. Olen antanut itselleni mahdollisuuden uusiin lajeihin ja esimerkiksi frisbeegolf on aivan kuus kautta viis (6/5). Eli kiva juttu. Vaikka kiekot katoavatkin lumihankeen. Pelasin aikoinaan aktiivisesti jääkiekkoa ja tämä talvi on mahdollistanut jälleen rakkauden lajiin. En mihinkään joukkueeseen kylläkään nyt kuulu, mutta on niin tuttua sitoa hokkarit jalkaan ja laukoa löysä lämäri maalin perukoille.

7. kahvi

Olin vähintään 120% varma, etten tule koskaan juomaan kahvia. Kahvi on mielestäni aina tuoksunut todella hyvälle, mutta maku on pilannut kahvin. Niin sitä vain ihmeitä tapahtuu ja nykypäivänä olen kahviaddikti. Tarvitsen päivittäisen kofeiiniannoksen kahvin muodossa. En voi aloittaa päivää ilman aamukahvia. Ja nyt kun on saanut viettää hitaita aamuja, on kahvi kruunannut hetken täydellisesti.

8. keväinen valo

Syksyssä on oma hohtonsa, talvi on kaunis ja mahtava vuodenaika, mutta kevään tuoma valo on jotain ainutlaatuista. Se ensimmäinen keväinen aurinkoinen päivä tuntuu lataavan kaiken energiavaraston yhdellä säteellä täyteen. Nyt on aika, kun aamulla herätessä ei ole pimeää eikä illalla kotiin tullessa tarvitse otsalamppua. Juuri nyt valo on oikeasti luonnon tekemä ilmiö ja se on piristävää. Valon määrän lisääntyessä tulee aina oudon hyvä olo. Voisi sanoa siis kevään olevan rinnassa.

Viimeistään nyt mieti, mitkä ovat ne sinun kahdeksan asiaa, joista olet iloinen juuri nyt.