Hae
Häppeninkii

Työttömyys voi olla hyväkin asia

Monesti työttömyys pelottaa ja itsekin olin aina pelännyt työttömäksi jäämistä, kunnes oli pakko. Olen nyt tosiaan ollut muutaman kuukauden työttömänä. Osittain työttömyys tuli pakosta, osittain omasta tahdostani. Toisinaan olen potenut siitä huonoa omaatuntoa ja toisinaan nautin siitä, ettei minun tarvitse välttämättä tehdä päivän aikana yhtään mitään. Aikataulutin mielessäni itselleni järkyttävän määrän tekemistä työttömyysjaksolle, mutta varmaan järkevin aikaansaannokseni on vaatekaapin siivous. Siitä se huono omatunto lähinnä syntyy, kun pitäisi, pitäisi ja pitäisi tehdä sitä, tota ja tuota. Kun olisi nyt ollut kerrankin hyvää aikaa saada kaikkia keskeneräisiä projekteja eteenpäin. Enemmän tuntuu, että työttömyys teki minusta vain saamattomamman ja laiskemman kuin koskaan ennen olen ollut. Olenko vain kiittämätön, kun en tee töitä? Tai vielä pahempaa, olenko se paljon pelätty väliinputoaja? Usein on vain hävettänyt sanoa ääneen olevansa työtön, koska se monesti tulkitaan epäonnistumisena. Toisesta suunnasta katsottuna olen mennyt itseni kanssa muutaman kuukauden aikana eteenpäin ainakin yli metrin. Siksi keskityn tässä postauksessa työttömyyden plussiin.

1. Itsensä arvostaminen

Joskus ”muinoin” itsetuntoni oli pahasti pakkasen puolella. En arvostanut itseäni, koska minulle oltiin jauhettu potaskaa niin pitkään. Nyt huomaan ottaneeni ison harppauksen itsetunnon kanssa ja ymmärrän arvoni sekä ihmisenä että työntekijänä. Usein kun olen mennyt töihin, olen tuntenut itseni jollain tapaa arvottomaksi työntekijäksi. Joko minulta ei ole kysytty mielipiteitä oikeastaan mihinkään tai minua ei edes olla tervehditty. Olen ollut töissä paikoissa, joihin minulla ei ole ollut rehellisesti mitään annettavaa. Suostuin jäämään niihin hommiin, koska unohdin arvostaa itse itseäni. En sano, että joku tietty työ olisi vähemmän arvokkaampaa vaan kohtelu on erilaista eri paikoissa. Olin aikoinaan eräässä kaupassa töissä. Se oli katastrofi ja kartan kauppaa yhä, vaikka se on toisella puolella Suomea. Ensinnäkin olin työ”kavereideni” silmätikku. Yksi tyyppi esimerkiksi syytti minua asiakkaiden edessä rahojen varastamisesta, mitä en tietenkään ollut tehnyt. Samassa paikassa esimies arvosti minua niin kauan, kun joustaminen tapahtui vain minun suunnastani. Kun en yhtenä kertana voinutkaan jäädä ylitöihin, alkoi kummallinen käytös. Kun olin sairaslomalla, tämä esimies pommitti viesteillään Facebookissa, koska en vastannut hänen jatkuviin puheluihinsa.

Toisessa työpaikassa muistutettiin tiukkaan sävyyn, että ohjaajia valvoo sitten kamerat koko ajan. En ollut varma enää olenko töissä vai vankilassa. Yhdessä paikassa minua yritettiin saada tekemään extrahommia ilman korvauksia. Ja niin tosiaan oli sekin paikka, missä ensin kirjoitettiin työsopimus, mutta yhtäkkiä olikin tarjota vain lyhyitä sijaisuuksia ja paperi revittiin seuraavana päivänä nenäni edessä. Kuitenkin hetken kuluttua oli varaa palkata vielä toinen ja kolmas sijainen. Erään paikan johtaja ei uskaltanut mennä tilanteeseen väliin, jossa nuori riehui, joten pomoni käytti minua ihmiskilpenä, kun kaukosäädin ja kaikki muu mahdollinen lensi ympäri taloa. Olen todellakin paljon enemmän kuin kaikki tuo yhteensä.

2. oman osaamisen ymmärtäminen ja kunnioittaminen

Olen lähinnä tehnyt töitä, jotka eivät vastaa koulutustasoani. Tuntuu pahalta, mutta on hävettänyt kertoa kavereilleni työnimikkeitäni, koska samalla koulutuksella olevat ihmiset tekevät esimiesten töitä ja toimivat erilaisissa kehittämisprojekteissa. Saan syyttää siitä vaan ja ainoastaan itseäni, koska olen ottanut vastaan töitä, joita en välttämättä olisi halunnut edes tehdä. Mitenkäs tämä töiden pakko-ottaminen olikaan? Tuntui helpolta sanoa kyllä, kun melkein kotiovelle tultiin tarjoamaan työtä.

Olen kokeillut melko laajasti töitä sosiaalialalla. Olin mielestäni todistanut osaamiseni ja täysin sen ylikin yhdessä paikassa. Kuitenkin eräs esimieskandidaatti kyseenalaisti pärjäämiseni teini-ikäisten kanssa, koska olen nainen. Onneksi hälytyskelloni alkoivat soida ja kieltäydyin työpaikasta. Myöhemmin sama esimies soitti useamman kerran minulle ja vaati selityksiä, miksi en ota työtä vastaan. Hän myös laittoi syykseni teinien mahdollisen tulevan oireilun, jos he eivät totukaan uuteen työntekijään. Ihmettelin tätä täyskäännöstä paljon, koska enhän ollut hänen mielestään kovin kykenevä suorittamaan työtä. Minun osaamiseni kun ei ole pituudestani kiinni. On tuntunut, ettei osaamistani ole kunnioitettu riittävästi. Liian monesti olen ollut se ”pimu”, jota voi vähän juoksuttaa. Ammatillisia mielipiteitäni ei ole juurikaan kyselty eikä näkemyksistäni pahemmin välitetty. En missään nimessä ole korvaamaton, kukaan ei ole. Mutta on minullakin ammatillinen arvoni.

3. rohkeus haastaa itseään

Olen mennyt pitkään sieltä, mistä aita on matalin. Monta kertaa olen ottanut vastaan vaan sen ensimmäisen tarjotun työn ja tyytynyt siihen. Lähinnä sillä mentaliteetilla, että teen tätä hetken ennen kesätöitä. Koska en ole asettanut itselleni oikeita tavoitteita töissäni, en ole pystynyt saamaan onnistumisen kokemuksia kovinkaan paljoa. Ei ole ollut kehityskeskusteluissa oikeastaan mitään, mitä haluaisin kehittää työssäni. Ainoastaan kesätyössäni olen rohkeammin kokeillut uusia juttuja.

Olen tosi vähän uskaltanut kokeilla mitään tai edes opetella uusia taitoja. Sosiaalipuolella oikeastaan mikään lisäkoulutus ei ole tuntunut menemisen arvoiselta. Ei siksi, etteivätkö ne oikeasti olisi hyviä ja tarpeellisia koulutuksia. Vaan siksi, että olen koko ajan tiennyt olevani jossakin paikassa vain pienen hetken. Ehkä olen tyytynyt niin vähään, koska en ole edes yrittänyt hakea moniakaan koulutustani vastaavia töitä. Olen ymmärtänyt yksinkertaisesti olevani väärällä alalla. Äskettäin kokeilin saumojani yhteen markkinointihommaan ja pääsin. Harmikseni en voinut vastaanottaa pestiä, koska tämä kevät on mennyt myös leikkaustoipilaana olemiseen. Nainen kuntoon kokonaisvaltaisesti. Jos luottaisin itseeni edes pisaran enemmän, olisin uskonut mahdollisuuksiini jo aiemmin. Nyt todistin taitoni itselleni, joten todellakin nokka niitä aitoja vahvuuksia kohti.

4. ajan tiedostaminen

Pelottavaa, mutta oikeastaan ainoa asia mihin ei vaan voi mitenkään vaikuttaa, on aika. Se kuluu, vaikka sen ei aina haluaisi juoksevan karkuun. Pelästyin aidosti viime syksynä ajan kulumista. Tuntui, että kadotan aikaa. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta siihen kannattaa vaikuttaa, mihin on mahdollista vaikuttaa. Miksi ihmeessä käyttäisin enää yhtään maailman kallisarvoisinta valuuttaa asioihin, jotka saavat minut voimaan pahoin? Olin menossa pelottavaan suuntaan. Illalla harmitti, koska aamulla on töitä. Aamulla harmitti, koska on töitä. Lauantaisin harmitti, koska maanantaina on töitä. Käytin siis kaiken aikani murehtimiseen siitä, että kohta on taas töitä. Tervettä, eikö? Vaikka työttömyys on joskus tuntunut ajan haaskaukselta, se ei sitä ole kohdallani missään nimessä ollut. Työttömyys on ollut rohkeaa ajankäyttöä.

Tyottomyys on ollut rohkeaa ajankayttoa

5. suunnan löytyminen

Varmasti se oma vahvuus on eräänlainen luovuus. Se on erilaista luovuutta, mitä olen sosiaalialalla, kaupan kassalla tai puhelinmyynnissä tarvinut. Olen aika kammottavan huono myyjä ihan rehellisesti. Olen myös huomannut, etten ole ollut yhtään oma itseni töissä. Tai tauoilla olen näyttänyt omaa persoonaani, mutta itse työssä olen ollut pelkkä kuori. Ainoa paikka, jossa olen voinut olla minä ja olen voinut koko työsuhteen keston ajan hyvin on kesätyöpaikkani Koiramäki. Viime kesänä pääsin tekemään huvipuiston puolella markkinointiassistentin hommia. Jestas miten kivaa se olikaan! Se pesti auttoi minua löytämään suuntaani. Minulle ei koko ajan sanottu, mitä tulee tehdä. Sain olla luova ja käyttää omaa päätäni. Raamit tietenkin on, mutta on hyvänen aika muutakin. On mielekästä sisältöä.

Työttömyys kannusti oikeasti miettimään, mihin haluan hakea kouluun. Edellisten vuosien haut ovat olleet aikamoista hakuammuntaa ja sekametelisoppaa. Olen tajunnut haluavani kehittää nimenomaan vahvuuksiani, en opetella alusta asti heikkousteni parantamista. Kaikenlaista voi harrastaa, mutta pyrin olemaan tulevaisuudessa rautainen ammattilainen alalla, joka kiinnostaa. Korostan, ettei tarkoitukseni ole mollata sosiaalialaa. Kaikki tsemppi ja rakkaus raskasta työtä tekeville kollegoille. Sosiaaliala on hieno, tärkeä ja tarpeellinen, mutta se ei vain ole minua varten. Olen miettinytkin paljon, miten ihmeessä alalle edes päädyin. Hain vain johonkin ja satuin sinne pääsemään. Jo ensimmäisen vuoden aikana se tuntui väärältä paikalta. En vain uskaltanut jättää opintoja kesken missään vaiheessa, koska en tiennyt mitä haluan oikeasti tehdä. Nyt jälkikäteen harmittelen ensikertalaisuuden menettämistä, koska kouluhin on niin hankala päästä. Paljon on sosiaalipuoli tietenkin opettanut, mutta… En pysty enkä kykene omistamaan elämääni toisten ihmisten ongelmille enkä jatkuvalle haukkumiselle. Jos yritän auttaa jotakuta, en kaipaa vastineeksi homottelua, uhkailua tai pään jatkuvaa aukomista. Ehkä en ole ollut tarpeeksi sitkeä alalle, koska tuollainen käytös on hävittänyt motivaationi aika nopeasti auttamiselle. Joskus pelkkä kiitos olisi riittänyt.

6. vapaus

En voi kieltää sitä, ettenkö olisi nauttinut vapauden tunteesta. Ymmärsin nyt, mikä monessa työpaikassa on ollut pielessä. Olen tuntenut olevani niin tiukassa narussa, etten itse varmaan ole osannut sanoa ilman ”ylempien tyyppien” hyväksyntää edes omaa nimeäni. On tullut liian monesti olo, että työnantaja kuvittelee omistavansa aikani ja minut. Vapaa-ajalla on kytätty tekemisiäni ja jopa kiristetty. Jos en tule vapaapäivänäni töihin, en varmaankaan tee sitten mitään muutakaan. On kuviteltu, että olen aina käytettävissä, jos töissä tarvitaan. Olen totisesti nauttinut tästä, etten ole tilivelvollinen tekemisistäni. Jos minulla on tärkeää menoa, ei tarvitse ensin anteeksi pyydellen anoa pomolta lupaa ja laskea minuutteja, jotka tulee tehdä takaisin. Kunnioitan tietenkin työaikaa ja sääntöjä, mutta usein on tuntunut pahalta käydä vaikkapa lääkärissä työajalla. Kesätyössäni nautin myös siitä, että vapaapäiviä tulee välillä arkipäivillekin. Selkeästi minussa virtaa vähän yrittäjähenkinen veri. Projektiluontoinen työ voisi tulevaisuudessa olla itselleni hyvä juttu. Unelmatyössäni saisin säädellä joitakin asioita itse. Ehkä liukuva työaika tai etätyömahdollisuus olisivat aika jees.

7. pysähtyminen ja latautuminen

Usein elämme suorituskeskeisessä oravanpyörässä, koska niin nyt vaan on pakko tehdä. Olin viime syksynä oikeastaan jokaisena päivänä huonolla tuulella, koska minulla oli vähän huijattu olo työssäni. Minut palkattiin sosionomina, mutta huomasin tekeväni hoitotyötä. Silti vain oli suoritettava päiviä, koska muka oli pakko. Oli vaikeaa mennä töihin, koska koin osaamiseni olevan väärää siihen paikkaan. Kaikki otti päähän vapaa-ajallakin ja tiuskin usein puolisolleni naurettavan pienistä asioista. Tunsin yhtäkkiä olevani kateellinen monille ihmisille asioista, joista ei tarvitse olla kateellinen. Toisen menestys ei ole minun tielläni. Piti katkaista tuo haitallinen kehä. Antaa aikaa itselleni ja laittaa monet asiat vain hetkeksi seis. Tajusin, etten ollut oikeasti pystynyt rentoutumaan pitkiin aikoihin. Oli tietenkin ollut lomia, mutta olin koko ajan vain ylilatautuneessa tilassa ja harmittelin lomapäivien haihtumista.

Nyt ei ole ollut aikatauluja tai aamuseiskalta heräämisiä. Ei stressiä nukkumattomista öistä tai urheilemattomuudesta. Ihan vaan ajatuksella, että nuku kun nukuttaa tai ihan vaan edes nuku. Ei töitä kahdeksasta neljään eikä velvoitteita mihinkään suuntaan.Tammikuu meni todella nopeasti ja se meni oikeastaan vaan siihen pysähtymiseen. En ollut tajunnut, miten huonosti olin voinut. Piti oikeasti keräillä itseäni pitkään. Nyt alkaa olo olla sellainen, että olen valmis uusiin koitoksiin. Herään joka aamu ilman herätyskelloa, mutta useimmiten jo ennen yhdeksää. En ole urheillut, koska olen yhä leikkaustoipilaisuuden keskellä. On pitänyt hetki miettiä, kuka minä oikein edes olen? Se pääsi pelottavasti unohtumaan kokonaan. ”Pakkolepo” tuli todella tarpeeseen ja työttömäksi jääminen mahdollisesti pidensi vain omaa työkykyäni tulavisuudessa. Aikaa on mennyt paljon makoiluun ja nyt odotan jo kesää ja toivottavasti alkavia kesätöitä. Olen nyt myös ehtinyt laittaa ajastani esimerkiksi pääsykokeisiin enemmän, kuin olen koskaan ennen voinut.

8. raha…

Ja tietenkin se hiton raha. Työttömyys ei siihen ratkaisua ole tuonut, mutta tein syksylläkin töitä ihan vaan sen takia, että saisin edes vähän rahaa. Stressasin koko ajan rahan riittämättömyydestä ja oli tunne, että pakko saada jostain lisää rahaa. Saatoin tehdä parin viime vuoden ajan samaan aikaan töitä kolmessa eri paikassa. Aamuvuoro toisessa paikassa ja sieltä suoraan iltavuoroon. En osannut sanoa ei, koska halusin vain rahaa. Rahan arvo oli vääristynyt. Raha ei todellisuudessa merkitse puoliksikaan niin paljon, kuin moni muu asia. Rahattomuus aiheuttaa huolta, mutta tietyn pisteen yli mentäessä raha tuskin lisää onnellisuutta. Raha ei kasva puussa, mutta ei kasva hyvinvointikaan. Ymmärsin, ettei suurin tavoitteeni elämässä ole löytyminen verokoneesta tai kalliin auton ostaminen. Enhän minä edes oikeastaan välitä sen koommin autoista. Riittää, kun pääsee kulkemaan ja käymään kaupassa.

Tavoittelen mielummin itselleni aidosti tärkeitä asioita ja panostan niihin. Raha on pääoma, joka ei määritä kenenkään ihmisarvoa. Raha otetaan ihan varmasti jossain vaiheessa jokaiselta pois, mutta merkitykselliset asiat jäävät elämään. Ei mahtavia taiteilijoita muisteta pankkitilin saldosta vaan itse taiteesta. Rahalla ei osteta aikaa lähimmäisten kanssa, rakkautta, viisautta tai mitään henkistä pääomaa. Rahalla on mielestäni turha leuhkia, koska itse en jaoittele ihmisiä kategorioihin varallisuuden perusteella. Rahaa vaan sattuu liikkumaan toisissa piireissä enemmän kuin toisissa. Ei sitä tietenkään voi kieltää, etteikö töitä osittain rahan takia tehtäisi, koska täytyyhän tehty työ jotenkin järkevästi korvata. Kyllä minäkin vähän katson palkkaa ja jos saan saman verran työttömänä kuin epämielekkäässä työssä, ei se ole vaikea valinta. Minulle kuitenkin tulevaisuudessa riittää, ettei kaupassa tarvitse valita maidon ja kurkun väliltä. Rahan arvoa rikkaampia ovat oivallukset ja tutkimusmatka, jotka olen työttömyyden aikana tehnyt.

summa summarum

Työttömyys ei ole häpeä, se on inhimillistä. Jos jokainen aamu tuntuu mahdottoman painavalta mennä töihin, kannattaa miettiä mikä on pielessä. Haluan uskoa, että löydettyäni oman paikkani töihin meneminen voi olla useammin hauskaa ja palkitsevaa. Onneksi olen saanut muutaman vuoden tehdä kesätyötä, joka on näyttänyt minulle työn mielekkyyden tärkeyden. Ongelma onkin se, että se on ollut vain kesätyö. En kannusta tällä joukkotyöttömyyteen, kehotan vain jokaista miettimään onko oikeassa paikassa juuri nyt. Mitkä ovat omat tavoitteet ja onko niiden saavuttaminen mahdollista. Arvostakaa itseänne, aikaanne ja osaamistanne. Etsikää ja hakekaa rohkeasti töitä, jotka haastavat sopivasti. Töitä, jotka antavat enemmän kuin ottavat. Jos olet nyt väärässä paikassa, ei ole myöhäistä vaihtaa suuntaa. Kouluttautukaa lisää tai vaihtakaa kokonaan alaa. Älkää hyvänen aika tyytykö olemaan tyytymättömiä, jos se tuntuu pahalta. Itse lähden rohkeasti suuntaamaan aivan uudenlaiselle urapolulle. Mikään aiemmin opittu tai tehty ei varmasti mene hukkaan, mutta oma mielenterveys keskiöön. Työttömyys todella voi olla hyväkin asia, ainakin hetkellisesti. Tyttömyyden aikana on avautunut isoja lukkoja, joita en edes tajunnut olevan niin paljon.

Naiseus on voimavara

Naiseus hukassa, naiseus runo, naiseus aforismi, naiseus voimavarana, naiseus retriitti, naiseus testi, naiseus kadoksissa. Siinä haetuimmat Googlesta hakusanalla naiseus. Testiä naiseudesta en lähtenyt tekemään, ei ole vaikea kuvitella testissä olevia kysymyksiä. Olen ottanut monet retriitit omaan naiseuteeni kaikkien vuosien aikana ja olen varma, että minulle naiseus on voimavara.

Voimavara = asia, jota voidaan käyttää hyödylliseen tarkoitukseen. (Wikipedia, vähintäänkin kaiken faktan lähde.)

pelottava naiseus

Lähiaikoina naiseuteen liittyvät keskustelut ovat olleet pinnalla. Naiseus on paljon muutakin, kuin perintökokkikirjat ja kukkamekot. Edellä mainittu oli liioiteltu stereotypia tarkoituksella, älkää pahastuko. Naiseuden määrite on yhä ikävän rajallinen ja kapeaksi vedetty. Naiseus on kokemusta, olemusta ja iso osa naisen minäkuvaa. Onneksi naiseuden määritelmää ja vaatimuksia uskalletaan venyttää koko ajan, mutta työtä on paljon jäljellä. Olen saanut vapauden olla omanlaiseni nainen, mutta silti sitä on aina kyseenalaistettu. Ostan vaatteeni sekä miesten että naisten puolelta, koska haluan. Vaikka vaatekaupoissa luokittelu on aika selkeä, en itse luokittele vaatteita. Pääasia on, että näyttää ja tuntuu mielestäni hyvältä. Vieläkään se miesten puolelta ostettu huppari ei ole sukupuolikokemustani muuttanut.

Naiselta vaaditaan ties millaisia asioita, mutta samalla kaikkea halutaan rajoittaa. Naiseus on omalla kohdallani ollut yksi arvostelluimpia asioita. Harmittavaa, että monien ihmisten mielestä en ole riittävän naisellinen. Esimerkkejä olisi naurettavan paljon, mutta tässä tulee yksi. Minua kiusattiin valinnastani pelata kiekkoa ja minua alettiin pojitella, koska uskalsin olla omanlaiseni jo pienenä. Samat miespuoliset kiusaajat olivat yökerhossa muutamia vuosia myöhemmin ja kädestä pitäen auttoivat minut pöydälle tanssimaan. Kuulin paljon kehuja, kuinka ihanan naiselliseksi olin muuttunut ja kuinka kivat meikit minulla oli. Vartalon myötäinen mekko oli myös kiusaajien mieleen. Tästä tapahtumasta pari vuotta myöhemmin, kun en määritellyt naiseuttani muiden ihmisten mielipiteillä, ei jatkoille tippunut enää kutsuja.

On pelottavaa, jos naisella on omia mielipiteitä ja asennetta. Ihannoituun naiseuteen ei tunnu mahtuvan oikeastaan juuri mitään persoonallista. Heti jos erottuu massasta on ”ämmä” ja kaikkea muuta mukavaa. Ja nainen ei muka vanhene tyylikkäästi. Tehdään nyt vielä normaalista ikääntymisestäkin este naiseudelle. Olen nähnyt monta karismaattista ikääntyneempää naista. Naiselta vaaditaan mahdottomia. Naisen ei kuulu olla hiljaa eikä naisen kuulu laittautua nätiksi kenenkään muun vaatimuksesta. Jokaiselle tulee ryppyjä, ne kertovat elämänkokemuksesta. En halua, että kukaan piilottaa tahtomattaan omaa tarinaansa.

”mikä sä olet?”

Onks toi tyttö vai poika? Mikä ihme sä luulet olevas? Ootko lintu vai kala?

Kiitos kysymästä, kuukautiseni tulevat säännöllisesti yhä. Puheet naisihanteista ovat mielestäni naurettavia. Isot tissit, mahdollisimman treenattu kroppa ilman mitään ylimääräistä, mielellään alle 25 -vuotias eikä saa suuttua koskaan. Kuulostaa lähinnä satuhahmolta.

Minulta on kysytty suoraan, tunnenko olevani mies, koska olen olevinani mies. Ei, en tunne enkä esitä miestä. Tunnen olevani nainen, koen olevani nainen, olen nainen. Olen kunnianhimoinen, välittävä, rohkea, urheilullinen, kuunteleva ja keskusteleva nainen. Joskus epäilin minun naiseuteni menneen rikki. En osannut kyseenalaistaa naiseuttani ennen, kuin muut tekivät sen puolestani. Uskoin hetken, etten voi olla nainen näin. Tunsin pahaa oloa ja häpeää. Mietin miksi olen syntynyt vääränlaiseksi naiseksi? Selvitin tapoja, miten minusta tulisi sitten mies, jos kaikki niin halusivat. Se aiheutti minulle vain pahemman epävarmuuden. Vihasin ja rakastin kehoani samaan aikaan. Vihasin sitä, että näin peilistä erilaisen naisen. Rakastin sitä, että näin peilistä erilaisen naisen. En pitänyt kaikista naiseuden aiheuttamista muutoksista. Rasvaa alkoi murrosiässä kertymään enemmän. Myöhemmin olen ymmärtänyt rasvan tärkeyden naisen kehossa. Rintani alkoivat erottua selkeästi paidan alta. Niitä alettiin kosketella ja tökkiä ilman lupaani. Niin kauan minut nähtiin naisena, kun rintani olivat riittävän ”tyrkyllä”. Niin kauan halvensin itseäni sekä omaa naiseuttani. Olen viime vuosina tuntenut itseni enemmän naiseksi kuin koskaan. Ja ihan vain siksi, etten yritä todistaa naiseuttani yhtään millään. Minun ei yksinkertaisesti tarvitse. Siksi toivon, että joidenkin ihmisten ongelmat minua sekä yleensäkin naiseutta kohtaan helpottaisivat.

jatkuvaa perustelua

Kirjoitin viime postauksessani hiuksista. Hiukset ja vaatteet ovat näkyviä osia minusta, joten niitä joudun eniten perustelemaan. Yhä joudun jatkuvasti selittämään syitä lyhyille hiuksilleni, verkkareilleni tai jollekin muulle. Olen kuullut olevani muotivillityslesbo, ruma äijä, rekkis, ällöttävä, naiseuden irvikuva ja niin edelleen. Kyllä, olen valinnut itse sen mitä päälleni puen ja millaisen hiustenleikkauksen haluan. Mutta valintani ei ole pitää juuri niistä asioista, joista satun pitämään. Mikään ei vähennä psyykkistä tai fyysistä naiseuttani. Valintani ei myöskään ole muille ihmisille jatkuva palautteen antaminen kadulla, baarissa, bussissa, ravintolassa tai julkisissa vessoissa. Kieltämättä se yllättää monesti, miten tuntemattomat ihmiset kokevat oikeudekseen häikäilemättömästi epäillä ja kommentoida naiseuttani. Minun ei tarvitse kuulla, kuinka olen jonkun mielestä kuvottava. Kukaan ei myöskään puolestani ole oikeutettu määrittelemään naiseuden kokemustani.

Ärsyttävää ja puuduttavaa vastakkainasettelua näkee ja kuulee jokaisessa naiseuteen liittyvässä keskustelussa. Kaikki pinttyneet stereotyyppiset ajatusmallit voisi heittää syvimpään ja pimeimpään rotkoon. Vitsailut naisesta nyrkin ja hellan välissä ovat oksettavia. Naiseus ei tee kenestäkään palvelijaa eikä poista oikeutta uraan tai tunteisiin. Naisia solvataan usein heikoiksi. On vain yhdenlaista vahvuutta nostaa penkistä yli 100 kiloa.

Mielenterveyteni puolesta ollaan oltu huolissaan. Huolta on ihmisille aiheuttanut se, että miten ristiriidassa heidän mielestään olen. Kuinka mieleni on sekaisin, kun en tiedä kuka tai mikä olen. Kuinka varmasti olen ahdistunut, kun naiskuvani on häiriintynyt. Olen aidosti ihmeissäni ja kauhuissani tästä. Voin sanoa, että mielenterveyteni on järkkynyt kaikesta muusta, kuin omasta naiskuvani ongelmaisuudesta. Minun naiskuvani on selkeä. Monilla muilla se vaikuttaa olevan äärimmäisen epäselvä.

Rakkaat ihmiset, minulla todellakin on kohtu ja olen ylpeä siitä.