Hae
Häppeninkii

Alisuoriutuminen YO-kokeissa ei ensin tuntunut onnistumiselta

Ensi viikolla taas iso joukko lukionsa päättäneitä saa painaa päihinsä ylioppilaslakit. Lakki merkiksi uurastuksesta yleissivistyksensä eteen. Kaikki eivät ensimmäisellä tai toisella yrittämällä kokeita läpäise, mutta se ei välttämättä kerro vähemmästä työmäärästä. Itse pääsin ensimmäisellä yrittämällä läpi, mutta alisuoriutuminen YO-kokeissa ei ensin tuntunut onnistumiselta. Koko lukion ajan korostettiin kirjoitusten tärkeyttä, kuinka se yksi paperilappu tulee arvottamaan sinut seuraavat sata vuotta. Olen ymmärtänyt vasta nyt sen lappusen merkityksen. Ei ole mitään mahdollisuuksia päästä opiskelemaan alisuoriutumisella eli pelkällä todistuksella, saati kun ensikertalaisuuskin on mennyt. Surullisinta on, että yritin lukiossa kovasti ja lukion päättötodistukseni on oikeasti hyvä. Ja vaikka ne todistukset tuntuisivat huonoilta, voit olla oikeasti todella hyvä.

ällät eivät ole ällin ainoa mittari

Omista YO-juhlistani tulee tänä keväänä kuluneeksi komeat kymmenen vuotta. Nuo kymmenen vuotta ovat pitäneet sisällään satunnaisen epämääräisiltä tuntuvia elämänjaksoja, mutta kaikesta on jotain opittu ja eteenpäin menty. Vasta viimeisen vuoden aikana olen tuntenut olevani luontevasti omissa nahoissani. Tunnen itseni vasta nyt, tiedän kykyni vasta nyt ja tiedän ylipäätään suuntani vasta nyt.

Koulumenestykseni on itseasiassa ollut melko hyvää. Myös ammattikorkeakoulun numerot ovat hyviä. Mutta ylioppilaskirjoitukset menivät osaltani omaa keskivertoani huonommin. Minulla kävi oikeasti vähän huono tuuri kokeiden kysymysten kanssa. Selityksen makua tai ei, niin siinä kävi. Äidinkielessä olen aina ollut hyvä ja siitä napsahti helpohko E. Kaksi pistettä vaille sen hehkutetun ällän. Omassa koulussani hyvä menestykseni yhdessä aineessa huomioitiin ja sain vihkon täynnä villisikareseptejä. Mitäpä sitä muuta aikuistuva nuorukainen tarvitsee. Paikallissanomat kävi myös tekemässä kiusallisen jutun. Loput todistuksen kirjainrivistöstä eivät olleet villisikareseptien arvoisia.

Heti tulosten julkistamisen jälkeen media kiinnostui tyypeistä, jotka olivat kirjoittaneet kauniin ällärivistön. Kaikkialla korostettiin sitä, kuinka he saavat vapaasti valita koulupaikat. Okei, ihan ymmärrettävä palkinto. Kyllähän ne ällän ihmiset ovat varmasti tehneet hurjasti töitä. Näen systeemissä kuitenkin aukkoja. Se, että pystyy omaksumaan kirjasta tietoa valtavia määriä ei mielestäni takaa soveltuvuutta valitsemalleen alalle. Tiedän useamman vastaavan tapauksen. Ällien todistuksella sisään ja ensimmäisen vuoden jälkeen koulu kesken. Mitä jos soveltuvuutta mitattaisiin kaikilta hakijoilta? Jos se B:n paperit kirjoittanut ylioppilas onkin soveltuvampi juuri jollekin tietylle alalle? Nämä nyt tietysti ovat vain omia pohdintojani, mutta kuitenkin.

Sen ällähypetyksen keskellä kymmenen vuotta sitten tunsin itseni enemmän epäonnistuneeksi. Kyllä pääsykokeidenkin kautta voi tulla hutivalintoja. Itse olen elävä esimerkki. Olen mielestäni kypsynyt sitä paljon puhuttua keskivertoa hitaammin. En todellakaan ollut lukioikäisenä vielä riittävän kypsä tekemään elämänmittaisia valintoja. En ollut vielä ensimmäisessä korkeakoulussanikaan. Silti en ole koskaan keskeyttänyt mitään koulua. En vain tajunnut ensikertalaiskiintiöiden merkitystä. Mutta voin olla ylpeä siitä, että olen kokenut ja kasvanut. Olen aika kovissa liemissä keitetty tyyppi ja nyt voin kääntää sen kaiken voitokseni.

Se mitä haluan sanoa, ällät eivät mittaa älliä. Ihminen voi olla ihan yhtä fiksu, vaikka YO-kokeet menisivät ihan minkä tahansa kirjaimen arvoisesti. Korostan, että onnistuminen tai alisuoriutuminen ei tarkoita kaikille samoja asioita. Se, että läpäisee lukion on jo hieno meriitti ja iso onnistuminen. Toisille asiat vaativat enemmän ponnisteluja. Lisäksi viisautta on monenlaista. Joku oppii asioita kirjasta, joku on nero käytännön jutuissa. Kirjaimet todistuksessa eivät mielestäni ole mittari kenenkään todelliselle älykkyydelle.

yo-kokeet mittaavat minimaalisesti osaamista

Mielestäni YO-kokeet mittaavat melko minimaalisesti koko osaamista. Perustelen sen sillä, että lukion päättötodistukseni keskiarvo on jotain kasin ja ysin väliltä. Oikeasti siis olen lukiossa oppinut ja ymmärtänyt lukemaani aika hyvin. Kokeissa eteen tuli muutama valikoitu kysymys. Tilanne oli itsessään minulle ahdistava. Tietenkin osaamisen on oltava kokonaisvaltaista ja monipuolista. Oli hankala osoittaa omat kykynsä, kun osasi vastata täydellisesti yhteen tai kahteen kysymykseen, mutta lopuista ei muistanut paljoakaan. Minua ärsytti, koska olisin monesta muusta asiasta oppimateriaalien joukosta osannut kertoa vaikka ja mitä. Totta kai jonkinlaista jakoa oppilaiden kesken täytyy pystyä tekemään. Aina ihmiset täytyy laittaa johonkin järjestykseen. En tiedä miten vaikkapa ylioppilaskokeissa toimisi yhtenä osana ammattikorkeakoulussa käytössä oleva kypsyyskoe. Se mittasi itse valikoidun aiheen omaksumista ja asian selkeää esittämistä. Itse valikoitu aihe oli tässä tapauksessa opinnäytetyö.

Minua jäi harmittamaan ylioppilastulosten saamisen jälkeen, koska se koe on vaikuttanut todella paljon. Minusta nähdään vain ja ainoastaan se kokeissa alisuoriutuminen ja epäonnistuminen. Kukaan ei koskaan halua nähdä lukion päättötodistusta, mistä näkee kuitenkin keskiarvoja pitkältä ajanjaksolta. Se jos mikä osoittaa asioita. Tiedän, että voisin mennä korottamaan ylioppilastodistuksen arvosanoja. Mutta kuinka paljon se minulta vaatisi onkin asia erikseen. Pitäisi opiskella uudestaan aika monen aineen koko oppimäärä, koska lukiostani on jo kauan. Käytännössä sellainen ei vain ole nyt mahdollista. Olen todennut, että osoitan paremmin osaamistani ja soveltuvuuttani osallistumalla oppilaitosten valintakokeisiin.

Selkeästi tässä asiassa on kohdallani pieni defenssi. Huomaan hieman ärsyyntyväni kirjoittaessani tätä. Se on ihan luonnollista, että oma iso epäonnistuminen harmittaa. Muistan omista ylppärijuhlistani häpeän tunteen. Samalla kun oli niin siistiä, että lukio loppui niin samalla häpesin lappusta, jonka kaikki halusivat nähdä. En usko, että kukaan juhlissani olleista muistaa rivistöäni. Se oli itselleni iso juttu, koska halusin todella kovasti onnistua. Tärkeintä on nyt kuitenkin keskittyä tähän hetkeen ja suunnata katse eteenpäin. Mikään ei ole liian myöhäistä, päinvastoin.

Alisuoriutuminen, silti YO-lakista saa olla ylpea

lakista saa olla ylpeä

Alisuoriutuminen harmittaa, mutta kaiken tämän vuodatuksen jälkeen haluan kuitenkin muistuttaa, että lakista saa ja pitää olla ylpeä. Ihan jokaisen. On se sitten irronnut omasta mielestä huonolla koemenestyksellä tai sillä ällärivillä. Vaikka alkuun oma alisuoriutuminen YO-kokeissa ei tuntunut onnistumiselta, lukion läpäisy tuntui onnistumiselta. Ja se tuntuu yhä isolta onnistumiselta. Laittakaa uudet ylioppilaat ylpeydellä ensi viikolla lakki päähän ja pidetään kaikki ylpeydellä lakkia jokaisena vappuna.

Kaikki me olemme erilaisia, kaikki me opimme eri tahdissa ja kaikki me olemme hyviä eri asioissa. Jokainen on ihan varmasti hyvä jossakin. Muistakaa, että se ylioppilastodistus ei määritä ketään ihmisenä. Se ei määritä kenenkään älykkyyttä. Joskus oman suunnan löytyminen kestää pitkään, toisille se on heti selvää. Molemmat ovat aivan yhtä oikeita reittejä omalle polulle. Vaikka pitkään harmittelin ja yhä nytkin välillä harmittelen omaa alisuoriutumistani, lukio oli kuitenkin vain yksi etappi. Hieno etappi vielä hienommalla matkalla. Lukio on esimerkiksi paikka, josta olen saanut upeita ystäviä elämänmatkalleni. En mistään hinnasta vaihtaisi lukiokokemustani pois. Etappeja tulee lukion jälkeenkin varmasti monta. Itselläni on takana hyvin erilaisia ja opettavaisia etappeja. Nyt keskityn monen uuden ylioppilaan tavoin saavuttamaan seuraavan  etappini, eli seuraavan koulun. Onneksi Suomessa on mahdollista päästä opiskelemaan eri reittejä pitkin ja minkä ikäisenä tahansa. Tsemppiä meille kaikille!

On siis kevät

Parin viikon pakkotauon jälkeen blogikirjoituksen tekeminen tuntuu kieltämättä tahmealta. Lähdetään liikkeelle vähän kevyemmän sarjan tekstillä. Olen antanut itsestäni niin paljon kaikin mahdollisin tavoin viimeisen parin kuukauden aikana. Kulunut kevät on ollut yksi rankimmista, mutta samalla yksi ihanimmista koskaan. Olo on ollut stressaantunut, mutta samaan aikaan on ehtinyt ottaa todella rennosti. Olen tosiaan kuluneen puolen vuoden aikana ollut leikkauspöydällä neljä kertaa. Viimeisen puolen vuoden aikana myös väsymys on saanut aivan uuden merkityksen. Mistään henkeä uhkaavasta ei ole ollut kyse, mutta paljon elämänlaatuun vaikuttavista asioista kylläkin.  Nyt kaikki on onneksi tosi hyvin ja on ihanaa, kun voi keskittyä vähän normaalimpaan elämään. Ei tarvitse koko ajan valmistautua parantumiseen. Pääsykoerupeama on ollut melkoinen ja sitä rupeamaa jatketaan kesäkuun alkuun asti. Olen itsestäni hitsin ylpeä, koska läpäisin ennakkotehtävien seulan ja pääsin kaikissa hakukohteissani jatkoon. Olen varma, että oikea suunta on löytynyt.

kevätkatsaus

Kevättä rinnassa on varmasti tuttu fiilis monille. Energian määrä tuntuu lisääntyvän jokaisesta auringon säteestä. Minulle tulee keväisin usein tosi hyvä olo. Monesti olen tuntenut kevään fiiliksen heti, kun on vaihtunut huhtikuu. Nyt kevät meni lähinnä sängyn pohjalla ja yritän heräillä samaa tahtia luonnon kanssa. Hyvää oloa silti tuo pääsykoekutsujen lisäksi pidemmän työttömyysputken päättyminen. Kesätyöt alkavat osaltani kunnolla tällä viikolla.

Yleensä myös pyörän kaivaminen varaston perukoilta on kevään ensimmäisiä merkkejä. Normaaliin arkeeni kuuluu urheilu hyvin vahvasti. Tällä hetkellä pyöräilyn ajatteleminenkin saa reidet kahdeksi viikoksi jumiin. Ensi viikolla loppuu melkein kolmen kuukauden urheilemattomuus, joten on vaihdettava kuvitteelliset nastat Helkaman alta. ”Kesäkunnon” kanssa ollaan vielä yhtä ajatuksen tasolla kuin marraskuun synkkänä sadeiltana, jolloin vannoin urheilevani itseni elämäni kuntoon. Kesäkunto on oikeasti määrite, jota inhoan. Miksi pitäisi olla jossain tietyssä kunnossa aina kesällä?

Rakastan Suomessa vuodenaikojen vaihtelua. Pidän yhtä paljon kaikista vuodenajoista, kunhan kaava kolme syksyä ja yksi kevät ei vakinaistu. Aina on yhtä ihmeellistä seurata luonnon muuttumista. Antaa todellakin kaikkien kukkien kukkia, vaikka saan siitä nuhaa. Ja yskää ja yleensä keuhkoputkentulehduksen, mutta ne nyt kuuluvat kevään luonteeseen. Acutan yöpäivystyksestä vähän lisähappea ja juhlitaan kevään ja kesän tuloa useammalla piipulla. Sisältä on turvallista katsella koivujen kukintaa, mutta toisinaan on kivaa olla vähän uhmakas. Huonepölyä karkuun katu- ja siitepölyyn.

On siis kevät

Kevät on vuodenaika, joka herättää vuosi toisensa jälkeen toiveita monista asioista. Kuten on varmaan jo hyvin selvää, oma toiveeni on aloittaa koulu syksyllä. Toiveet tulevasta tuntuvat juuri nyt hyvältä. Jospa nyt olisi pitkästä aikaa edessä ensimmäinen syksy, kun ei tarvitse pudota takaisin omaan synkkään todellisuuteen, kun mikään ei oikeastaan muuttunutkaan. Turha sitä on vielä elää syksyn kaukaisuudessa, kesä on vasta tulossa.

Kevät on myös jostain syystä ajanjakso, jolloin ovat kohdallani tapahtuneet isot elämänmuutokset. Ehkä kevään tuoma innokkuus on näkynyt käsittämättömänä uskalluksena hypätä uuteen ja tuntemattomaan. Esimerkiksi erot ovat tapahtuneet keväällä. On sitten kyse ollut parisuhteesta tai kaverisuhteesta. Nyt ei onneksi ole syytä laittaa vaihtoon ihmissuhteita, pidetään jotkut asiat yksinkertaisina.

On se aika vuodesta, kun latinohitit alkavat sopimaan mielentilaan. Niiden tahdissa on hyvä painaa pääsykokeet päätyyn asti ja ottaa kesän tuomista kivoista jutuista kaikki irti. Muistetaan nauttia myös niistä pieniltä tuntuvista iloista. Itse olen tämän kevään aikana oppinut arvostamaan toimintakykyä taas vähän enemmän. On hienoa, kun pystyy itse nousemaan sängystä ylös. Viime talvi ja kulunut kevät ovat ottaneet, mutta antaneet aivan hurjan paljon. Tämän kaiken jälkeen olen valmis vastaanottamaan kesän.