Hae
Häppeninkii

Ikäkriisi on ikävä, mutta turha vaiva

Onpahan ollut kulunut kesä tähän asti melkoista vilskettä ja vilinää. Vapaa-aika on ollut melko kortilla, mutta ei se oikeastaan haittaa. Olen nauttinut kesästä, vaikka helteet ovat välillä liikaa. Olen heinäkuun lapsi ja viime lauantaina täytin 29 -vuotta. Ikäkriisi on ikävä vaiva, jota olen potenut paljon. Tällä kertaa oli kuitenkin ihan älyttömän kiva synttäripäivä! En tuntenut ikäkriisin aiheuttamia oireita ollenkaan. Olimme mökillä sukulaisporukalla ja uskalsin jopa seistä hetken järvivedessä. Viikonlopun aikana sain kaksi synttärikakkua ja yllättävän paljon vapaa-aikaa. Mitäpä sitä muuta uunituore 29 -vuotias edes tarvitsisi.

ikakriisi

IkäKriisi

Peloteltu kolmenkympin rajapyykki lähestyy, kun viimeinen vuosi parikymppisenä lähti käyntiin. Monet ovat kehottaneet nauttimaan nyt kunnolla, koska kohta en enää olisi parikymppinen. Se vasta ikäkriisiä onkin aiheuttanut, koska monien mielestä siihen loppuu hauskuus. En ole kuitenkaan siitä huolissani enkä kriisissä, päinvastoin. Tai ainakin haluan uskotella nyt itselleni niin, että ikäkriisi on aivan turha diagnosoida päivittäin. Pari vuotta sitten oli ihan järkyttävän kamala ikäkriisi. Se kesti ehkä kolme vuotta ja tunnistan kyllä kriisiin ajaneet syyt. Pelotti, ahdisti ja kauhistutti, koska ei ollut oikein mitään suuntaa elämässä. Kaikki asiat olivat vähän levällään ja yhteiskunnan tuoma paine puristi.

Isoimmat kriisiä aiheuttavat jutut ovatkin yhteiskunnan rakenteisiin juurtuneet asenteet. Ennen kolmeakymppiä pitäisi olla jo hieno ura, omistusasunto, lapsia ja varallisuutta. Itselläni ei ole mitään näistä, joten tilanne tuntui useamman vuoden melko tukahduttavalta. Kesäkuussa kun tieto tuli koulupaikasta, iso osa siitä valtavasta ikäkriisistä tuntui haihtuvan ilmaan. Nythän olikin juuri täydellinen ja oikea aika sekä ikä päästä kouluun. Uskon tarkoituksiin, enkä varmasti ennen olisi ollut uuteen kouluun tai urasuuntaan valmis. Olen hakenut monia ikätovereitani pidempään sitä kaivattua kypsyyttä. Mutta nyt minulla on onneksi jokin toivottu ja odotettu suunta. Joku konkreettinen asia, joka vie tavoitteitani eteenpäin oikeasti. Ei todellakaan ole iän puolesta vielä kiire. Ehtii tässä vielä töitä tehdä.

Aika kulkee koko ajan eteenpäin jokaisessa asiassa ja maailma kovasti pyrkii pysymään muutosten mukana. Joskus oli tavallista, että perhe perustettiin nopeasti ja naimisiin mentiin hyvin nuorina. Nykyään myös naiset tuntuvat olevan urakeskeisimpiä ja omanlaisen uran sekä mielekkään työn löytyminen ovat tärkeitä asioita. Olen itsekin urakeskeinen ja haluan itseäni miellyttävän urapolun. Haluan tuntea itsestäni ylpeyttä. En koe, että olisin valmis vielä äidiksi. Ensin minun pitää oikeasti tehdä asioita itseäni varten.

Varallisuutta ei ole juurikaan pätkätöistä tai työttömyydestä kertynyt. Sekin varmasti tulee ajallaan. En tarvitse miljoonia voidakseni hyvin, mutta kieltämättä pieni elintason nosto ei oloani huonontaisi. Kuitenkin minulla on aina ollut elämässä hienoa ja kallista autoa suurempia tavoitteita.

miksi vanheneminen pelottaa?

Ihannoin joskus nuoruutta ja ainaista sileää ihoa. Ei varmaan kukaan erityisesti pidä iän tuomasta selluliitistä, mutta en minä siltikään haluaisi aina olla yhdeksäntoista. Ajatus aikuisuudesta tuntui epämiellyttävältä. Eihän nyt minusta voi kasvaa aikuista? Kyllä voi, mutta vakavaa aikuisuudenkaan ei tarvitse olla. Pelkäsin yli kaiken kaikkea vanhenemiseen liittyvää. Ajatus iän karttumisesta tuntui absurdilta ja ahdistavalta. Elin usein paineessa siitä, että nyt pitäisi suorittaa kaikkea ja paljon, elää täysillä, matkustaa, kokea ja ties mitä muuta huuhaata. Ihan kun en voisi kaikkea edellä mainittua tehdä myöhemmälläkin iällä. Oli kuitenkin tunne, etten voi saavuttaa yhtä hienoja asioita vanhempana, koska silloin pitäisi olla jotain tiettyä. Kuka sen oikeasti muka määrää, millainen kenenkin tulee eri ikäisenä olla? Ei muotivaatteet, pätkätyöt, opiskeluaika tai mikään muukaan nuorta ihmistä tee, sen tekee asenne. Olo voi olla nuori ja nuorekas vaikka ikää olisi kuinka paljon tahansa. Sitä paitsi minulla on jo nivelrikkoa ja huonot korvat.

Elin pitkään siinä uskossa, että kaksikymppisyys on ihmisen parasta aikaa. En mitään järkevää syytä asialle osannut koskaan antaa, niin vain olin monesti kuullut ja aloin itsekin väitteeseen uskoa. Kaksikymppisenä saa olla nuori ja elää aika huoletonta elämää vain itselleen. Mikä estää omannäköisen elämän vanhempana? Niinpä, ei mikään. Pidin kolmekymppisiä tylsinä ja vanhoina aloittamaan uusia juttuja. Nyt vähän jo nauran tuolle harhaluulolle.

Mielestäni syntymävuotta tuijotetaan vähän liikaa. Eläkeikä on nykyään varsin korkea, joten ihmiset useimmiten ovat yhä vanhemmiksi ja vanhemmiksi toimintakykyisiä. Ehkä se siinä itseäni pelotti, etten olisi toimintakykyinen vanhetessani. Mikään muu elämässä ei ole yhtä varmaa kuin epävarmuus, joten turha oikeastaan murehtia iän tuomia mahdollisia hankaluuksia. Mikään asia kun ei ole itsestäänselvää nuoremmalle tai vanhemmalle ihmiselle. Pitäisi ajatella enemmän, että juuri sen hetkinen ikä on paras mahdollinen ikä.

vuosien täyttäminen on kunnia-asia

Haluan ajatella, että vuosien täyttäminen on kunnia-asia, etuoikeus. Syntymäpäivän kuuluu olla iloinen juhla. Silloin juhlitaan juuri sinun syntymääsi. Vau! Olen liikaa vähätellyt syntymäpäivän hienoutta. Olen ajatellut, ettei sitä tarvitse juhlistaa eikä kenenkään tarvitse sitä edes muistaa. Vähän ikävä ajatus. Tietysti sitä pitää edes pienesti juhlistaa joka vuosi.

Pitää ajatella olevansa etuoikeutettu, kun saa kartuttaa tärkeää henkistä pääomaa. Tilipussin suuruus ei kerro mitään mistään. On paljon hienompaa oppia koko ajan uutta sekä itsestään että kaikesta muusta mahdollisesta. Henkinen pääoma ei tule lottovoittona yhdessä yössä, sen hankkiminen tarvitsee nimenomaan ikää. Vanheneminen ja viisastuminen kulkevat vierekkäin, ainakin toivottavasti. Itse olen siitä innoissani. Haluan ymmärtää asioita laajemmin, olla vieläkin keskustelutaitoisempi ja viisaampi. On hedelmällistä käydä keskusteluja eri ikäisten ja erilaisten ihmisten kanssa. Kirjatieto on imettävissä, mutta elämänviisaus pitää vain kasata hiljalleen. Ja se minusta elämässä onkin hienoa ja aika tasa-arvoista. Toiset pääsevät toteuttamaan unelmiaan aiemmin, mutta uskon kaikilla olevan mahdollisuuksia yhtälailla unelmiensa tavoitteluun. Kaikki ajallaan ja oikeat ajoitukset ovat yksilöllisiä.

Vanheneminen on hieno juttu, vaikka se välillä pelottaisi tai ahdistaisi. Haluan yrittää keskittyä enemmän nykyhetkeen, kuin stressata koko ajan tulevaa. Harmikseni en mitään mennyttä voi muuttaa, mutta menneisyyden haamut vasta kasvattavia juttuja ovatkin. Historiani on juuri sitä mitä minä olen nyt, mutta tuleva on toivottavasti sellaista, mitä haluan sen olevan. Täytetään jatkossa vuosia samalla ilolla ja riemulla, kuin lapsena.