Hae
Häppeninkii

Opiskelupaikka vastaanotettavissa

”Opiskelupaikka vastaanotettavissa” oli odotetun sähköpostiviestin ensimmäinen lause. Kaksi kuukautta kestänyt rutistus ennakkotehtävien ja virallisten pääsykokeiden kanssa päättyi parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Tulokset tulivatkin jo hyvissä ajoin, eikä onneksi tarvinnut odottaa heinäkuun puolelle. Vaikka päivisin on ollut kiirettä töissä, on silti jännitys pääsykoetuloksista kytenyt takaraivossa. Nyt todellakin tuntuu hyvältä.

onneksi olkoon! sinulle on myönnetty opiskelupaikka

”Tervetuloa opiskelemaan media-alaa!”. Sähköpostin tullessa olin töissä. Muistan, että hypin ja huusin kun avasin viestin. En meinannut uskoa asiaa todeksi, koska tätä olin niin paljon halunnut ja toivonut. Olen hakenut neljä vuotta eri kouluihin ja vasta tänä keväänä ymmärsin aiemman ongelmani: olin totisesti hakenut vääriin paikkoihin. Hauissani ei ollut mitään järkeä ja siksi en ole aiemmin päässyt sisään. Minun ei ole kuulunut päästä niihin paikkoihin. Ymmärsin, ettei minusta välttämättä ole täyspäiväiseksi yliopisto-opiskelijaksi eikä tulevaisuudessa tutkijaksi. Olen tekevämpää sorttia. Nyt aika ja hakukohde olivat kohdallaan. Hain tänä keväänä ainoastaan mediapuolelle ja ammattikorkeakouluihin eri paikkoihin. Ykkösenä minulla oli Tampereen ammattikorkeakoulu ja sinne pääsin. Hienoa Tamkissa on myös se, että portittomasti minulla on mahdollisuus hyödyntää yliopiston tai muiden koulutusalojen tarjontaa. Pääsen varmasti räätälöimään itselleni täydellisen paketin.

Pääsin myös kahteen muuhun kohteeseen, mutta ykköshakukohde määritti valintani. Isona minusta tulee virallisesti medianomi, suuntautumisenani käsikirjoittaminen ja luova sisällöntuotanto. Juuri sellainen paikka, mistä olen unelmoinutkin. Minulla on oikeasti mahdollista työllistää itseni tulevaisuudessa kirjoittamalla. Mikä parasta, saan harjoitella nyt salaista haavettani eli television ja elokuvan käsikirjoittamista. Lisäksi kivaa on tietysti se, että saadaan jäädä Tampereelle. Tampereesta on lähes viidessä vuodessa tullut koti ja tänne on rakentunut melko laaja sosiaalinen verkosto. Kaiken aloittaminen aivan uudella paikkakunnalla on aina vähän stressaavaa.

kaksi ekaluokkalaista saman katon alla

Haimme puolisoni kanssa molemmat kouluihin ja toivoimme molempien pääsevän sisään. Niin onneksi kävikin. Ja aivan uskomatonta, että molemmat pääsimme huippupisteillä ykköshakukohteisiimme. Huonoja hakukohteita kummallakaan ei ollut, mutta pienenä pelkona oli koulupaikkojen saaminen eri kaupungeista. Näin teoriassa tapahtuikin, mutta onneksi saamme jatkossakin asua samassa osoitteessa. Puolisostani tulee takuuvarmasti erittäin ammattitaitoinen kulttuurituottaja, mutta hän saa suorittaa tutkintoa pitkälti kotoa käsin. Verkko-opiskelu mahdollistaa nykyään todella paljon ja tässä hyvä esimerkki siitä. Molempien opiskelut tulevat kestämään neljä vuotta ja on ihanaa, että saamme yhdessä kokea opiskelijaelämää ja kasvaa omiin ammatteihimme.

mitä toivon?

Tällä hetkellä pää on aivan tyhjä. Yritän saada koottua tähän tekstiin fiilikseni ja ajatukseni, mutta se ei meinaa onnistua. Olen intoa täynnä kuin ilmapallo ja ajatukset harhailevat idästä länteen. Töissä on ollut todella kiireistä eikä vapaapäiviä juurikaan ole ehtinyt kotona viettämään. Nyt ensimmäistä kertaa oli aikaa istua koneen ääreen sitten viime tekstin. Alkukevät meni kipuillessa tulevaisuudesta, nyt ajatus syksystä ei tunnu yhtään ahdistavalta. Päinvastoin, odotan syksyä ensimmäistä kertaa neljään vuoteen. Tuntuu niin hyvältä, että vihdoin minulla on omalta tuntuva suunta.

Toivon, että tulevaisuuden töissä pääsen luomaan jotain todella siistiä valkokankaalle ja telkkariin. Tavoitteet ovat itselläni kovat ja olen valmis tekemään töitä hurjasti niiden eteen. Koskaan aiemmin ei ole tuntunut mikään uraan liittyvä näin selkeältä. Näin tämän piti mennä. Ehkä minun piti kasvaa, kehittyä ja tulla tutuksi itseni kanssa ennen kuin pystyin pääsemään kouluun. Toivon, että pääsen työllistymään media-alalle mahdollisimman nopeasti ja mielellään jo opiskelujen ohessa. Olen sopivasti malttamaton, minulla on aitoa intohimoa. Odotan tulevilta opiskeluilta oikeastaan pelkkää hyvää ja aivan kaikkea mahdollista ihanaa. Opetussuunnitelma vaikuttaa aivan supermakeelta, kampus tuntuu inspiroivalta ympäristöltä ja hyvänen aika sentään! Pelkkä ajatus opiskelujen tuomista mahdollisuuksista saa minut hykertelemään. Aion ottaa aivan kaiken irti ja vähän enemmänkin. Tutkia kunnolla media-alan koukeroita. Varmasti joskus vähän eksyn mediaviidakkoon, mutta toimivilla aseilla sieltä löydetään ulos. Toivon paljon mahtavia kokemuksia, oivalluksia ja itsensä laittamista luovuuden mankeliin. Toivon tietenkin kirjoitustaitoni ja mielikuvitukseni kehittyvän ja laajentuvan. Erityisesti toivon myös, että pöytälaatikkoon piilotetut tekstit ja ideat tulevat näkemään päivänvalon.

Alisuoriutuminen YO-kokeissa ei ensin tuntunut onnistumiselta

Ensi viikolla taas iso joukko lukionsa päättäneitä saa painaa päihinsä ylioppilaslakit. Lakki merkiksi uurastuksesta yleissivistyksensä eteen. Kaikki eivät ensimmäisellä tai toisella yrittämällä kokeita läpäise, mutta se ei välttämättä kerro vähemmästä työmäärästä. Itse pääsin ensimmäisellä yrittämällä läpi, mutta alisuoriutuminen YO-kokeissa ei ensin tuntunut onnistumiselta. Koko lukion ajan korostettiin kirjoitusten tärkeyttä, kuinka se yksi paperilappu tulee arvottamaan sinut seuraavat sata vuotta. Olen ymmärtänyt vasta nyt sen lappusen merkityksen. Ei ole mitään mahdollisuuksia päästä opiskelemaan alisuoriutumisella eli pelkällä todistuksella, saati kun ensikertalaisuuskin on mennyt. Surullisinta on, että yritin lukiossa kovasti ja lukion päättötodistukseni on oikeasti hyvä. Ja vaikka ne todistukset tuntuisivat huonoilta, voit olla oikeasti todella hyvä.

ällät eivät ole ällin ainoa mittari

Omista YO-juhlistani tulee tänä keväänä kuluneeksi komeat kymmenen vuotta. Nuo kymmenen vuotta ovat pitäneet sisällään satunnaisen epämääräisiltä tuntuvia elämänjaksoja, mutta kaikesta on jotain opittu ja eteenpäin menty. Vasta viimeisen vuoden aikana olen tuntenut olevani luontevasti omissa nahoissani. Tunnen itseni vasta nyt, tiedän kykyni vasta nyt ja tiedän ylipäätään suuntani vasta nyt.

Koulumenestykseni on itseasiassa ollut melko hyvää. Myös ammattikorkeakoulun numerot ovat hyviä. Mutta ylioppilaskirjoitukset menivät osaltani omaa keskivertoani huonommin. Minulla kävi oikeasti vähän huono tuuri kokeiden kysymysten kanssa. Selityksen makua tai ei, niin siinä kävi. Äidinkielessä olen aina ollut hyvä ja siitä napsahti helpohko E. Kaksi pistettä vaille sen hehkutetun ällän. Omassa koulussani hyvä menestykseni yhdessä aineessa huomioitiin ja sain vihkon täynnä villisikareseptejä. Mitäpä sitä muuta aikuistuva nuorukainen tarvitsee. Paikallissanomat kävi myös tekemässä kiusallisen jutun. Loput todistuksen kirjainrivistöstä eivät olleet villisikareseptien arvoisia.

Heti tulosten julkistamisen jälkeen media kiinnostui tyypeistä, jotka olivat kirjoittaneet kauniin ällärivistön. Kaikkialla korostettiin sitä, kuinka he saavat vapaasti valita koulupaikat. Okei, ihan ymmärrettävä palkinto. Kyllähän ne ällän ihmiset ovat varmasti tehneet hurjasti töitä. Näen systeemissä kuitenkin aukkoja. Se, että pystyy omaksumaan kirjasta tietoa valtavia määriä ei mielestäni takaa soveltuvuutta valitsemalleen alalle. Tiedän useamman vastaavan tapauksen. Ällien todistuksella sisään ja ensimmäisen vuoden jälkeen koulu kesken. Mitä jos soveltuvuutta mitattaisiin kaikilta hakijoilta? Jos se B:n paperit kirjoittanut ylioppilas onkin soveltuvampi juuri jollekin tietylle alalle? Nämä nyt tietysti ovat vain omia pohdintojani, mutta kuitenkin.

Sen ällähypetyksen keskellä kymmenen vuotta sitten tunsin itseni enemmän epäonnistuneeksi. Kyllä pääsykokeidenkin kautta voi tulla hutivalintoja. Itse olen elävä esimerkki. Olen mielestäni kypsynyt sitä paljon puhuttua keskivertoa hitaammin. En todellakaan ollut lukioikäisenä vielä riittävän kypsä tekemään elämänmittaisia valintoja. En ollut vielä ensimmäisessä korkeakoulussanikaan. Silti en ole koskaan keskeyttänyt mitään koulua. En vain tajunnut ensikertalaiskiintiöiden merkitystä. Mutta voin olla ylpeä siitä, että olen kokenut ja kasvanut. Olen aika kovissa liemissä keitetty tyyppi ja nyt voin kääntää sen kaiken voitokseni.

Se mitä haluan sanoa, ällät eivät mittaa älliä. Ihminen voi olla ihan yhtä fiksu, vaikka YO-kokeet menisivät ihan minkä tahansa kirjaimen arvoisesti. Korostan, että onnistuminen tai alisuoriutuminen ei tarkoita kaikille samoja asioita. Se, että läpäisee lukion on jo hieno meriitti ja iso onnistuminen. Toisille asiat vaativat enemmän ponnisteluja. Lisäksi viisautta on monenlaista. Joku oppii asioita kirjasta, joku on nero käytännön jutuissa. Kirjaimet todistuksessa eivät mielestäni ole mittari kenenkään todelliselle älykkyydelle.

yo-kokeet mittaavat minimaalisesti osaamista

Mielestäni YO-kokeet mittaavat melko minimaalisesti koko osaamista. Perustelen sen sillä, että lukion päättötodistukseni keskiarvo on jotain kasin ja ysin väliltä. Oikeasti siis olen lukiossa oppinut ja ymmärtänyt lukemaani aika hyvin. Kokeissa eteen tuli muutama valikoitu kysymys. Tilanne oli itsessään minulle ahdistava. Tietenkin osaamisen on oltava kokonaisvaltaista ja monipuolista. Oli hankala osoittaa omat kykynsä, kun osasi vastata täydellisesti yhteen tai kahteen kysymykseen, mutta lopuista ei muistanut paljoakaan. Minua ärsytti, koska olisin monesta muusta asiasta oppimateriaalien joukosta osannut kertoa vaikka ja mitä. Totta kai jonkinlaista jakoa oppilaiden kesken täytyy pystyä tekemään. Aina ihmiset täytyy laittaa johonkin järjestykseen. En tiedä miten vaikkapa ylioppilaskokeissa toimisi yhtenä osana ammattikorkeakoulussa käytössä oleva kypsyyskoe. Se mittasi itse valikoidun aiheen omaksumista ja asian selkeää esittämistä. Itse valikoitu aihe oli tässä tapauksessa opinnäytetyö.

Minua jäi harmittamaan ylioppilastulosten saamisen jälkeen, koska se koe on vaikuttanut todella paljon. Minusta nähdään vain ja ainoastaan se kokeissa alisuoriutuminen ja epäonnistuminen. Kukaan ei koskaan halua nähdä lukion päättötodistusta, mistä näkee kuitenkin keskiarvoja pitkältä ajanjaksolta. Se jos mikä osoittaa asioita. Tiedän, että voisin mennä korottamaan ylioppilastodistuksen arvosanoja. Mutta kuinka paljon se minulta vaatisi onkin asia erikseen. Pitäisi opiskella uudestaan aika monen aineen koko oppimäärä, koska lukiostani on jo kauan. Käytännössä sellainen ei vain ole nyt mahdollista. Olen todennut, että osoitan paremmin osaamistani ja soveltuvuuttani osallistumalla oppilaitosten valintakokeisiin.

Selkeästi tässä asiassa on kohdallani pieni defenssi. Huomaan hieman ärsyyntyväni kirjoittaessani tätä. Se on ihan luonnollista, että oma iso epäonnistuminen harmittaa. Muistan omista ylppärijuhlistani häpeän tunteen. Samalla kun oli niin siistiä, että lukio loppui niin samalla häpesin lappusta, jonka kaikki halusivat nähdä. En usko, että kukaan juhlissani olleista muistaa rivistöäni. Se oli itselleni iso juttu, koska halusin todella kovasti onnistua. Tärkeintä on nyt kuitenkin keskittyä tähän hetkeen ja suunnata katse eteenpäin. Mikään ei ole liian myöhäistä, päinvastoin.

Alisuoriutuminen, silti YO-lakista saa olla ylpea

lakista saa olla ylpeä

Alisuoriutuminen harmittaa, mutta kaiken tämän vuodatuksen jälkeen haluan kuitenkin muistuttaa, että lakista saa ja pitää olla ylpeä. Ihan jokaisen. On se sitten irronnut omasta mielestä huonolla koemenestyksellä tai sillä ällärivillä. Vaikka alkuun oma alisuoriutuminen YO-kokeissa ei tuntunut onnistumiselta, lukion läpäisy tuntui onnistumiselta. Ja se tuntuu yhä isolta onnistumiselta. Laittakaa uudet ylioppilaat ylpeydellä ensi viikolla lakki päähän ja pidetään kaikki ylpeydellä lakkia jokaisena vappuna.

Kaikki me olemme erilaisia, kaikki me opimme eri tahdissa ja kaikki me olemme hyviä eri asioissa. Jokainen on ihan varmasti hyvä jossakin. Muistakaa, että se ylioppilastodistus ei määritä ketään ihmisenä. Se ei määritä kenenkään älykkyyttä. Joskus oman suunnan löytyminen kestää pitkään, toisille se on heti selvää. Molemmat ovat aivan yhtä oikeita reittejä omalle polulle. Vaikka pitkään harmittelin ja yhä nytkin välillä harmittelen omaa alisuoriutumistani, lukio oli kuitenkin vain yksi etappi. Hieno etappi vielä hienommalla matkalla. Lukio on esimerkiksi paikka, josta olen saanut upeita ystäviä elämänmatkalleni. En mistään hinnasta vaihtaisi lukiokokemustani pois. Etappeja tulee lukion jälkeenkin varmasti monta. Itselläni on takana hyvin erilaisia ja opettavaisia etappeja. Nyt keskityn monen uuden ylioppilaan tavoin saavuttamaan seuraavan  etappini, eli seuraavan koulun. Onneksi Suomessa on mahdollista päästä opiskelemaan eri reittejä pitkin ja minkä ikäisenä tahansa. Tsemppiä meille kaikille!